Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Satakunnan piiri

Satakunta
Navigaatio päälle/pois

Liit­to­ko­kous­ret­ki Yyteriin

Suomen luonnonsuojeluliitto piti kolmen vuoden välein järjestettävän liittokokouksen Porissa 3.-4.9.2022. Kuvassa SLL:n toiminnanjohtaja Tapani Veistola, kokouksen puheenjohtaja Kari Ylikoski Satakunnan piiristä sekä sihteerinä toiminut SLL:n järjestökoordinaattori Marja Haatanen.

Satakunnan piiri järjesti kokoustajille luontoretket Yyteriin kahdella linja-autolla. ”Liikunnalliset lintuharrastajat” suuntasi Sannannokan lintutornille ja ”Leppoisat luontoharrastajat” dyyneille. Mukana oli yhteensä noin 75 osallistujaa.

Metsädyyneillä retkeilijät huomasivat kikkareita, jotka tunnistettiin mustamörskyiksi (Helvella lacunosa).

Kuivattuna se on aromikas ruokasieni. Alkiodyyneillä bongasimme merenrantakasveja kuten suola-arhon (Honkenya peploides)

ja merisinapin (Cakile maritima).

Rantavehnän (Leymus arenarius) aloilleen sitomille valkeilla dyyneillä kohtasimme muurahaisleijonan.

Se on muurahaiskorennon (Myrmeleon formicarius) toukka, joka kaivaa hiekkaan parin sentin mittaisia pyyntikuoppia. Toukka on kaivautuneena kuopan pohjalle niin, että vain sen leuat näkyvät. Muutaman kesän ajan eläin särpii kuoppaan lankeavia muurahaisia ja hämähäkkejä, kunnes aikuistuu lentäväksi hyönteiseksi. Välillä toukka vaihtaa apajaa ja hiekkaan jää sen kulkua osoittava viiru.

Alla muurahaisleijonan pyyntikuoppa sekä aikuisen petoeläimen jalanjälki.

Yyterissä riittää luontoa nähtäväksi myös uintikauden ulkopuolella. Ympäri Suomea saapuneita kävelijöitä keskustelutti sannoilla muunmuassa tuuliteollisuusalueiden lisääntyminen. Satakunnan luonnonsuojelupiiri tukee metsien ja Selkämeren kansallispuistomaiseman säilyttämistä.

Kuvat: Terttu Routsi.