Suomen luonnonsuojeluliiton toiminta kattaa koko maan. Luonnonsuojeluliiton noin 160 paikallisyhdistystä kuuluvat 15 maakunnalliseen luonnonsuojelupiiriin. Luonto-Liitto on Luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestö.
Satakunnan piiri sikisi vuonna 1970 perustetusta Satakunnan luonnonsuojeluyhdistyksestä, joka kymmenen vuotta myöhemmin muuttui Luonnonsuojeluliiton piirijärjestöksi, kun maakuntaan perustettiin paikallisia luonnonsuojeluyhdistyksiä. Nykyään Satakunnan piiriin kuuluu seitsemän paikallisyhdistystä Raumalta Punkalaitumelle ja Eurasta Kankaanpäähän. Tervetuloa toimimaan yhdessä satakuntalaisen luonnon puolesta – ota yhteyttä paikallisyhdistykseesi.
Luonnonsuojelupiirin hallitus vuonna 2024
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2024
Tavoitteemme on ympäristönsuojelu yleisesti ja satakuntalaisen luonnon suojelu erityisesti. Löydämme piirin osaajat, näymme julkisuudessa ja saamme mukaan toimintaan perheet ja nuoret aikuiset. Turvaamme Satakunnan luontoa. Tuemme siirtymistä uusiutuvaan energiantuotantoon tavalla, joka ei aiheuta luontokatoa.
Piirin toimijoina ovat paikallisyhdistykset, toimintaan sitoutuneet vapaaehtoiset ja piiriin palkattu aluesihteeri. Voimavarojamme ovat myös piirin ja sen aktiivisten toimijoiden vuosien kuluessa luomat yhteydet ympäristöalan sidosryhmiin. Piiri on välittäjä Suomen luonnonsuojeluliiton, paikallisyhdistysten, kansalaisten ja viranomaisten vuoropuhelussa. Piirin toimisto sijaitsee Porin Yhteisötalossa (Otavankatu 5).
Toimintaamme ohjaavat Suomen luonnonsuojeluliiton teemat ja kampanjat sekä yhteiskunnallisesta keskustelusta meille tulevat ajankohtaiset toimintatarpeet. Vastaamme tavoitteemme kannalta merkittäviin lausuntopyyntöihin ja osallistumme ympäristöön vaikuttavien työryhmien työskentelyyn. Vapaaehtoisina ympäristönsuojelijoina toimimme luonnon puolesta. Korostamme luonnon ja ympäristön merkitystä, ettei mittaamattoman arvokas luonto häviä ahneudelle ja ihmisen itsekkyyden ylivallalle. Puutumme ympäristörikkomuksiin käynnistämällä niistä ongelmaa korjaavia viranomaiskeskusteluja tai tekemällä tutkintapyyntöjä. Vuosina 2024-25 Luonnonsuojeluliiton teemana on lähiluonto. Vuonna 2024 järjestetään presidentin- ja eurovaalit, 2025 alue- ja kuntavaalit.
Toimintamme näkyy julkisuudessa ja viestimme tavoittaa yleisön. Se tuo meille uusia jäseniä ja aktiivitoimijoita. Keskusteluissa tuomme esille omat näkemyksemme asiallisesti perustellen ja toiminnassamme on positiivinen pohjavire, siksi tavallisen ihmisen on helppo tulla mukaan toimintaamme. Perheiden ja nuorten aikuisten saaminen mukaan ympäristötyöhön on tärkeää. Hakeudumme yhteistyöhön erilaisten toimijoiden ja järjestöjen kanssa edistääksemme tavoitteitamme. Lehdistötiedotteiden lisäksi viestimme kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa. Piiri julkaisee alkuvuonna Luonnonsuojelijan välissä jaettavan piiriliitteen, josta otettavaa lisäpainosta jaetaan lähivuosina yleisötilaisuuksissa. Osallistumme Satavesi-hankkeen vesistöaluetyöryhmiin sekä kalatalousalueiden toimintaan.
Toiminta-ajatuksia vuodelle 2024
-
osallistumme Luonnonsuojeluliiton lähiluontoteeman kautta paikallisten luonnonsuojeluhaasteiden esiintuomiseen
-
järjestetään yleisökysymyksiin vastaavia Luontoraateja alueilla, joissa toiminta kaipaa piristystä (kuten Rauma ja Harjavalta)
-
Piiri järjestää Luonnonkukkienpäivän retken kesäkuussa. Teemalajina on Salix caprea (raita)
-
osallistumme järjestötoreilla mahdollisuuksien mukaan – syyskesällä Porin kävelykadulla
-
teemme yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa tehostaaksemme luonnonsuojelutyötä
-
viritellään luontokerhotoimintaa esim. luontotalo Arkin kanssa