Suomen Luonnonsuojeluliiton kultaisella ansiomerkillä palkittu Kimmo Virolainen korostaa lähimetsien tärkeyttä
Kimmo Virolainen ei ihan tarkkaan muista, kuinka kauan on ollut Suomen Luonnonsuojeluliiton ja sen Tampereen yhdistyksen jäsen. ”Liityttyä tuli aikanaan omantunnon rauhoittamiseksi”, hän kertoo. Järjestön aktiivitoimijaksi ryhtymisen hän kuitenkin muistaa. Useamman rivijäsenvuoden jälkeen hän näki vuonna 1993 ilmoituksen talkoista tervahaudan kunnostamiseksi tervanpolttoa varten Seitsemisen kansallispuistossa. Kemian insinöörinä hän kiinnostui jo pelkästään tietämään, miten tervanpoltto toimii ja ilmoittautui mukaan talkoisiin. ”Sille tielle sitten jäin”, hän toteaa.
Virolainen onkin ollut yli 30 vuotta aktiivisesti mukana Tampereen yhdistyksessä ja Pirkanmaan piirissä. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia käytännön toimia kuten ketotalkoita ja raivausta Teiskon Koivulan niityllä ja Iso-Murron haassa, vieraslajien kitkemistä, metsien ennallistamispolttoja Seitsemisessä, soiden ennallistamista patoja tekemällä Kintulammilla, lahopuun lisäämistä puita kaulaamalla ja roskien siivoamista tienvarsilta. Virolainen on myös ollut Tampereen yhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana 1990-luvun lopulla. Kaikista Luonnonsuojeluliiton vapaaehtoistöistä tervanpoltto on yhä Virolaiselle rakkain. Seitsemisessä kunnostetussa tervahaudassa on poltettu tervaa jo kuusi kertaa ja Virolainen on ollut mukana jokaisella kerralla, viimeisimpänä kertana jopa mahtarina eli työnjohtajana.
Syksyllä 2023 Kimmo Virolainen palkittiin Suomen Luonnonsuojeluliiton kultaisella ansiomerkillä. Se voidaan myöntää jäsenille, jotka ovat olleet vähintään 20 vuotta aktiivisesti mukana järjestön toiminnassa. Kysyttäessä, miltä kunnianosoitus tuntuu, hän vitsailee ensin, että ihmetteli kun metsää polttamalla ja kasvillisuutta repimällä saa ansiomerkin, mutta myöntää sitten kyllä, että se on hieno tunnustus. Hän ei kuitenkaan ota siitä kunniaa vain itselleen. ”Ei näitä hommia yksin tekisi”, hän sanoo, ja pitää juuri yhdessä toimimista ja hyvää porukkaa merkittävimpänä syynä sille, että hän on halunnut niin kauan olla luonnonsuojelutoiminnassa mukana. Hän kiittelee niitä, jotka jaksavat järjestää ja organisoida talkoita ja tapahtumia, joihin on helppo mennä mukaan. Aika on kuulemma mennyt aktiivina nopeasti, ja erityisesti käytännön talkootyö on myös ollut hyvää vastapainoa arjelle.
Virolainen on myös mielissään siitä, että toiminnassa voi tehdä jotain konkreettista luonnon hyväksi, eikä vain olla koko ajan estämässä tai kieltämässä jotain, vaikka painottaakin, että sekä barrikadeilla seisojia että kokouksissa istujiakin tarvitaan. Yhtenä mieleenpainuneena asiana vuosien varrelta lukuisten hyvien talkoomuistojen lisäksi hän mainitseekin asian yhdistyksen paperihommista. ”Tampereen yhdistyksessä alettiin ottaa kantaa kaupungin kaavoitussuunnitelmiin ja jossain vaiheessa kaupunki alkoi lähettää uusia suunnitelmia ja lausuntapyyntöjä meille suoraan. Se oli hieno voitto, olla niin kuin yhteistyössä kaupungin kanssa”, hän sanoo.
Suomen luonnossa metsät ovat eniten Virolaisen maisemaa niin suojelukohteina kuin ylipäätään. Jo pienenä hän ulkoili synnyinpaikkakuntansa Pirkkalan metsissä. Virolainen liikkuu erityisen mielellään metsissä yksin ilman kummempaa päämäärää ja pysähtyy ihmettelemään asioita. ”Saan siitä paljon”, hän sanoo, ja toteaa, että hänellä on tutkimusmatkailijan ja seikkailijan mieli, joka kaipaa metsään, jos siellä ei ole hetkeen ollut. Virolainen korostaa lähimetsien, kaupunkivihreän ja vihreiden virkistysalueiden merkitystä ihmisille. ”Ne ovat hirveän tärkeitä henkireikiä”, hän sanoo, ja on huolissaan siitä, että päättäjillä tuntuu olevan kova hinku hävittää kaikki pienetkin viheralueet ja rakentaa tilalle tornitaloja ja suuria liiketiloja. Tai teitä, kun olemassaolevatkin voisi kunnostaa paremmiksi. Hän näkee kuitenkin myös, miten paljon ihmiset käyttävät kaupungin ulkoilualueita ja liikkuvat lähimetsien poluilla koirien kanssa tai ilman.
Luonnonsuojelutyön tuloksiin Virolainen suhtautuu varovasti. ”Kai näillä toimilla jotain vaikutusta on ollut”, hän arvelee, ja mainitsee kyllä, että on kyllä kuullut ihan asiantuntijan suusta esimerkiksi, että ketotalkoilla on ollut suora vaikutus uhanalaisten kasvien kuten ketokatkeroiden runsastumiseen talkoopaikoilla. Monesti työn tulokset kuitenkin näkee vasta paljon myöhemmin. ”Mikään ei muutu yhdessä yössä. Toisaalta luonnolla on kyllä aikaa, meillä ihmisillä se kiire on”, Virolainen toteaa.
Talkoilemista hän aikoo edelleen jatkaa, vaikkei enää iän myötä jaksa ihan kaikkeen osallistua. Hän kun haluaa tehdä kunnolla töitä silloin kun talkoisiin lähtee. ”Pitää varmaan alkaa kirjoittaa ylös havaintoja talkootöistä ja asioiden hoitamisesta seuraaville”, hän miettii. Aktiivisen luonnonsuojelijan kokemuksista monet voisivatkin varmasti oppia paljon.
Eija Isoviita