Metsän kiireetön kauneus

Pienet jalat tepastelevat aikaisen aamukasteen maalaamalla metsäpolulla. Puissa kumiseva lintujen kevätkonsertti saattaa matkaamme kohti sinisenä siintävää Saarilampea. Puikkelehdimme sammalmatolla lahopuiden välistä. Lasten riemu ympäröivän maailman tutkiskelusta kaikuu satavuotiaista kuusista takaisin moninkertaisena. 

“Wau, iso puu!” Wau, todellakin!

Tunnemme olevamme osa tätä metsää, sen vankkoja pilviä kohti kurkottavia runkoja ja lonkeroina levittäytyviä juuria. Osa metsää, joka kukkii kauneimmillaan kesän kynnyksellä, kuin avaten lukuisia ovia kuin kutsuna tutkia niitä salaisuuksia, joita se kätkee sisäänsä ja joista emme vielä tiedä paljoakaan. 

Kuinka tärkeä tämä lähimetsä Nummella onkaan meille. Se on kuin oman suojellun ikimetsämme jatkumo, vuodenaikojen maalaama ainutlaatuinen taulu, joka herättää biologin minussa tutkimaan ja juristin minussa suojelemaan.

Tunnin junan raiteet uhkaavat jyskyttää lammen ja puiden yli. Vain koska on kaikilla tuntuu olevan niin kiire.

Puukin seisoo vankkana paikallaan, myrskyssä ja tuulessa. Sillä ei ole kiire minnekään.

Tärkeintä juuri nyt on pysähtyä, ilman kiirettä, tarkkailemaan ja tutkimaan luontoa ympärillämme. Voimme istahtaa sammalen peittämälle kivelle, sulkea silmät ja vain olla. Yhdessä voimme suojella ympärillämme olevat metsät ja antaa sitä kautta luonnolle takaisin kaiken sen mitä se meille pienille kulkijoille antaa.

Maria Westerman

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin ympäristöjuristi.

Kirjoitussarjassa Uudenmaan piirin ja sen paikallisyhdistysten toimijat esittelevät lähiluontoaan.