Hiljainen haavanlehti -palkinto Kivikon metsän puolustajille
–
Hiljainen haavanlehti -kunniakirjan sai tänä vuonna Kivikon metsän puolesta -verkosto. Palkinto on tunnustus hiljaisen luontoympäristön hyväksi tehdystä työstä. Hiljaiset luontoalueet ovat erityisen merkityksellisiä ruuhka-Suomessa, jossa yli miljoona ihmistä kärsii melusta….
Hiljainen haavanlehti -kunniakirjan sai tänä vuonna Kivikon metsän puolesta -verkosto. Palkinto on tunnustus hiljaisen luontoympäristön hyväksi tehdystä työstä. Hiljaiset luontoalueet ovat erityisen merkityksellisiä ruuhka-Suomessa, jossa yli miljoona ihmistä kärsii melusta. Lähimetsät pitää säästää, koska niistä löytyy rauhaa ja hiljaisuuttakin.
“Kivikon metsän äänimaisemassa kuuluu kyllä Lahden ja Porvoon moottoriteiden melu. Siksi pidän erityisesti tuulisesta säästä, jolloin lehtien kahina peittää liikenteen äänet alleen. Kaupunkimetsissä täytyy tietysti jonkin verran sietää kaupungin ääniä, mutta jo olemassa olevaa melua ei saisi käyttää perusteena uusien melua tuottavien toimintojen sijoittamiseksi”, kertoo Mira Grönroos Kivikon metsän puolesta -verkostosta.
“Kaupunki kaavailee Kivikon entisen hiihtohallin viereen kaupallista helikopterikenttää, jota Kivikon metsän puolesta -verkosto vastustaa, sillä vieressä olevia ulkoilualueita ja Kivikon metsää ei pidä altistaa autojen melun lisäksi vielä helikoptereiden nousuilla ja laskuilla. Nopeusrajoitusten lasku olisi yksi mahdollinen ja edullinen tapa vähentää liikenteen melua”, Grönroos ehdottaa.
Kivikon metsä on luontoarvoiltaan merkittävä ja se on lähimetsä muun muassa Kontulan, Kivikon ja Vesalan asukkaille. Lisäksi se on oleellinen osa Helsingin Viikistä Herttoniemen ja Myllypuron kautta Sipoonkorpeen ulottuvaa vihersormea.
“Tämän vuoden palkinto haluttiin antaa taholle, joka on edistänyt hiljaisuuden suojelua kaupungissa. Melu on suuri ongelma pääkaupunkiseudulla ja siitä kärsivät monet. Lähimetsiä tarvitaan myös ihmisten hyvinvoinnin takia”, kertoo palkintoperusteista Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Ursula Immonen. “Toivottavasti palkinto auttaa suojelemaan tämän arvokkaan alueen rakentamiselta!” jatkaa Immonen.
“Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri on pitänyt hiljaisuuden suojelua esillä muun muassa seminaarein ja kannanotoin. Liian harvoissa kaavoissa on merkitty hiljaisia alueita, vaikka se olisi tarpeen varsinkin ruuhka-Suomessa. Liikennemelun estämiseksi voitaisiin myös tehdä paljon enemmän! Luonto on paras paikka kokea hiljaisuutta ja sitä pitää löytyä jokaiselle läheltä”, toteaa Immonen.
Suomen luonnonsuojeluliitossa on vietetty luonnonhiljaisuuden päivää koko 2000-luvun ja Uudenmaan piiri on jakanut Hiljainen haavanlehti -kunniakirjaa vuodesta 2006 lähtien. Linkki aiempiin palkintojen saajiin: https://www.sll.fi/uusimaa/2019/10/05/hiljainenhaavanlehti/
Lisätietoja:
Kivikon metsän puolesta -verkosto
Mira Grönroos, p. 041 759 4154
kivikonmetsanpuolesta@gmail.com
https://www.facebook.com/kivikonmetsanpuolesta
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri
Ursula Immonen, toiminnanjohtaja, p. 044 258 0598
ursula.immonen@sll.fi
www.sll.fi/uusimaa
https://www.facebook.com/SLLUP/