Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Varkauden yhdistys

Varkaus
Navigaatio päälle/pois

Tornien taesto 7.5.2022

Liisa Tolvanen Paju 5.5.2022

Keväinen lintutapahtuma osui kerrankin oivalliseen kevätsäähän ja lintumuuton huippuhetkeen. Varkauden luonnonystävien joukkue oli heti klo 5:00 täysilukuisena valmiina koetokseen. Aamun hetket ovat tässä tapahtumassa ne kaikkein herkullisimmat, kun uusia lajeja kertyy listalle huimaa vauhtia. Näin kävi tälläkin kertaa sillä klo 8:00 mennessä listalla oli jo 70 lajia. Uusien lajien kertyminen hidastui samaan tahtiin kuin eteläinen tuuli yltyi. Puolen päivän aikaan puuskat jo heiluttivat tornissa tarkkailijoita. Aamulla lämpötila oli +4C ja kisan lopulla liki +15C.

Liisa Tolvanen Ruokojärvi 7.5.2022

Paikalla tornin tuntumassa kujertelivat teeret ja yksi niistä tuli järven yli lentäen aivan tornin vierestä. Peukaloinen lauloi hakkuaukolla niin voimallisesti, että ääni kuului hyvin tornille asti. Kirjosieppo kuulutti saapumisestaan ja punakylkirastas esitti oman soolonsa muiden lauluvuoroista piittaamatta. Viimeaikaisia tulijoita olivat pajulintu, leppälintu ja hernekerttu, jotka ilahduttivat ilmaantumalla tornin tuntumaan.

Pekka Varneslahti Taivaanvuohi 6.5.2022 Ruokojärven lintutornin tie Varkaus

Tornin edustalla uiskenteli yli 30 tukkasotkaa sekä muutama telkkäpariskunta. Tavit, haapanat ja sorsat pysyttelivät koko kisan ajan järven takana vähän ruovikoiden suojassa. Vesiäisiä olivat lisäksi lapasorsapariskunta, harmaasorsapariskunta, uivelot, tukka- ja isokoskelot. Lokeista paikalla olivat naurulokit ja pikkulokit, kala-, sekä- ja harmaalokit tekivät vain vierailuja järven ylle.

Hanhien muutto eteni koko aamun ajan. Muutaman kymmenen linnun parvia lensi tornin etelä ja pohjoispuolelta vähän väliä. Merkintöjen yhteenlaskenta antoi tulokseksi yli 900 yksilöä.

Jaana Ylönen Pensastasku 6.5.2022 Ruojojärven lintutornin tienvarsi Varkaus

Petolinnuista päivän aikana näimme ruskosuohaukan, haarahaukan, kolme nuolihaukkaa, muuttavan hiirihaukan, kaksi tuulihaukkaa, varpus- ja kanahaukat, sääksen ja kaksi eri merikotkaa.

Yllättävin lintu oli tornin edestä lentänyt lampiviklo. Tämä harvinainen kahlaaja pesii Etelä- ja Itä-Suomessa muutamilla kosteikoilla, mutaikkoisilla rantaluhdilla ja rehevillä avosoilla. Talvehtii Afriikassa Saharan eteläpuolella.

Päivä sujui nopeasti, kahvia kului tasaista tahtia ja eväät nautittiin lämpimässä kevätsäässä. Tornilla vieraili 27 vierasta. Tapahtuman aikana teimme havainnot 79 lintulajista.

Liisa Tolvanen Ruokojävi 7.5.2022

Varkauden luonnonystävien joukkueessa kisasivat Timo Immonen, Allan Nyyssönen, Heikki Pentikäinen ja Liisa Tolvanen. Joukkuetta avustivat paikalla vierailleet ja nuotiovastaava, kiitos kaikille mukana olleille!

Lajilista: laulujoutsen, metsähanhi, tundrahanhi, kanadanhanhi, valkoposkihanhi, haapana, tavi, sinisorsa, harmaasorsa, lapasorsa, tukkasotka, telkkä, uivelo, tukkakoskelo, isokoskelo, teeri, kuikka, silkkiuikku, kaulushaikara, merikotka, ruskosuohaukka, haarahaukka, hiirihaukka, sääksi, varpushaukka, kanahaukka, tuulihaukka, nuolihaukka, kurki, töyhtöhyyppä, kuovi, rantasipi, metsäviklo, valkoviklo, lampiviklo, liro, taivaanvuohi, kalatiira, pikkulokki, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, kesykyyhky, sepelkyyhky, palokärki, käpytikka, haarapääsky, metsäkirvinen, niittykirvinen, keltavästäräkki, västäräkki, peukaloinen, rautiainen, punarinta, leppälintu, mustarastas, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas, kulorastas, hernekerttu, tiltaltti, kirjosieppo, sinitiainen, talitiainen, hömötianen, närhi, harakka, naakka, varis, korppi, peippo, viherpeippo, tikli, virhervarpunen, pikkukäpylintu, pajusirkku.

Tällä tuloksella joukkueemme sijoittui toiseksi Pohjois-Savon alueen keskinäisessä kisassa.

1. Maaninka, Patalahden itätorni. Elämä on birdlaiffii: Kelo, Pertti Renvall, Riitta Renvall. 80 lajia. Parhaat lajit: kangaskiuru, lapinsirri.

2. Varkaus, Ruokojärven lintutorni. Varkauden Luonnonystävät: Timo Immonen, Allan Nyyssönen, Heikki Pentikäinen, Liisa Tolvanen. 79 lajia. Parhaat lajit: lampiviklo, haarahaukka, harmaasorsa.

3. Nilsiä, Palonurmi. Pertti Hartikainen, Juha Väätäinen. 78 lajia. Parhaat lajit: arosuohaukka, merikotka, pikkujoutsen.