Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Varkauden yhdistys

Varkaus
Navigaatio päälle/pois

Syksy alkoi, helle jatkuu

Liisa Tolvanen Puolukka

Elokuu vaihtui syyskuuksi ja vain aamusumut antavat vinkkiä vuodenajan vaihtumisesta, kun päivälämpötilat hipovat hellerajaa. Lämpimät säät ja sopivat sateet ovat kirittäneet kantarellit ja mustatorvisienet runsaaseen kasvuun. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä sieniretkelle.

Hannu Holopainen Mustatorvisienet

Mustikkasato oli erinomainen ja parhaillaan mättäät punastelevat puolukoiden painosta. Puolukoiden lisäksi pihlajat taipuvat marjasadon painosta. Loppuvuodelle voisi ennustaa runsaita rastas ja tilhiparvia.

Liisa Tolvanen Pihlaja

Päiväperhosia ei alkusyksyn aikana ole juurikaan näkynyt. Vain muutama amiraali, sitruunaperhonen ja suruvaippa on näyttäytynyt.  Yöllä kuitenkin liikkuu erilaisia lentäviä, tässä yksi näyttävimmistä.

Pekka Varneslahti Kulmaritariyökkönen 7.9.2024 Varkaus

Lämpimät yöt sopivat perhosten lisäksi hyvin myös lepakkojen havannointiin, niin kauan kuin on hyönteisiä lennossa on myös niitä pyydystävt lepakot liikkeellä.

Syksyisessä metsässä, missä ruohovartiset kasvit lakastuvat, esille nousevat sammalet ja jäkälät. Palmusammal on kasvanut pihatielle. Näistä yksilöistä näkee hyvin mistä sammal on nimensä saanut. Palmusammal on Suomessa elinvoimainen ja yleinen laji. Se voi muodostaa tiheitä sammalmattoja yleisimmin reheviin korpimetsiin.

Liisa Tolvanen Palmusammal

Kallion pintaa pehmustaa isohirvenjäkälä, jota myös Islanninjäkäläksi kutsutaan.

Liisa Tolvanen Isohirvenjäkälä

Isohirvenjäkälää voidaan käyttää ravintona. Se sisältää runsaasti C-vitamiinia ja kivennäisaineita. Jäkälät ovat hidaskasvuisia ja keräävät raskametalleja. Etelä-Suomen jäkäliköt eivät enää sovellu ravinnoksi niiden sisältämän lyijyn vuoksi. Kauniita jäkäliköt joka tapauksessa ovat ja niitä kannattaa varjella. Jäkäliköt ovat kuivina hauraita ja vaurioituvat helposti

Linnuilla syysmuutto on käynnissä. Osa lajeista on jo lähtenyt ja loputkin kerääntyvät muuttoparviin.

Luonnonystävätkin kokoontuvat seuraamaan syysmuuttoa Ruokojärven lintutornille lauantaina 14.9.2024 klo 9 -12. Tapahtumaan ovat kaikki vauvasta vaariin tervetulleita. Jos sinulla ei ole omaa kiikaria, niin ei hätää, yhdistyksellä on niitä lainata. Nuotiolla on tarjolla retkievästä nokipannukahvin tai teen/mehun seuraksi.

Lintusyksyn maistiaisina Huruslahden rannalle ilmaantui sinisorsien joukkoon harvinaisempi harmaasorsa.

Pekka Nykänen Harmaasorsa 8.9.2024 Huruslahti Varkaus