Meidän vuotemme 2023

Tällä sivulla kerromme, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan vuonna 2023. Kaikkea tätä ei olisi voitu tehdä ilman jäsenten, lahjoittajien ja yhteistyökumppaneiden tukea.

Puheenjohtajan tervehdys

Vuosi 2023 oli 85. toimintavuotemme. Työtä luonnon etujärjestöksikin kutsutussa Luonnonsuojeluliittossa on tehty jo pitkä siivu, eivätkä tehtävämme ole vähenemässä. Luonnonsuojelijoita tarvitaan tässä ajassa. Verkostomme on maanlaajuinen ja työmme pohjautuu laajan vapaaehtoisjoukkomme yhteisiin arvoihin ja lujaan tahtoon toimia luonnon puolesta. 

Pitkäjänteisyyttä on tarvittu, tuoreena esimerkkinä vuosikymmeniä valmisteltu Sierilän voimalaitoshanke, jonka pysäyttämiseksi vaikuttamista paikallistasolta korkeimpaan hallinto-oikeuteen on tehty Rovaniemen paikallisyhdistyksen, Lapin piirijärjestön ja  Luonnonsuojeluliiton yhteistyönä vuosikausia. Loppurutistus vuonna 2023 palkittiin, kun voimayhtiö tammikuussa 2024 ilmoitti luopuvansa hankkeesta. 

Luonnon asianajajana toimimme myös puolustaessamme suojeltuihin suurpetoihimme kuuluvia kolmeasataa ilvestä lainvastaisin perustein suunnitellulta metsästykseltä. Tupsukorvat säästyivät, ainakin toistaiseksi.

Asiantuntijamme tekivät hartiavoimin töitä luontokadon estämisen, ilmastotoimien vauhdittamisen ja ympäristön tilan parantamisen eteen yli sadassa valtiohallinnon, ministeriöiden ja muiden tahojen työryhmässä ja useissa hankkeissa. Tämä kaikki on ollut mahdollista vain jäsentemme, tukijoidemme ja yhteistyökumppaneidemme avun ja vankkumattoman tuen turvin, mistä suurenmoiset kiitokset!

Hanna Halmeenpää
Liittohallituksen puheenjohtaja

Suomen luonnonsuojeluliitto on luonnonsuojelijoiden liitto.

Suomen luonnonsuojeluliitto kutsuu suomalaisia mukaan yhteiseen työhön luontomme puolesta. Yhdessä saamme aikaan muutoksia.

32 243

jäsentä, lahjoittajaa ja yritystukijaa suojeli luontoa kanssamme

68 685

suomalaista tuki toimintaamme vuonna 2023

22 510

luonnonystävää pääsi luontoon ja tapahtumiin mukanamme

151

yhdistystä ja 15 piiriä suojeli lähiluontoa eri puolilla Suomea

Suomen luonnonsuojeluliiton tuotot ja kulut vuonna 2023

Luonnonsuojeluliiton ja koko norppakonsernin talous eteni budjetin mukaisesti, ja varainhankinnassa onnistuttiin toimintaympäristön epävakauksista huolimatta.

Tuotot

Kulut

Ilvesten kaatoluvat

Riistakeskus myönsi syksyllä 2023 peräti 300 poikkeuslupaa ilvesten tappamiseen. Perusteet ilvesten tappamiselle ontuivat pahasti, joten Luonnonsuojeluliiton piirit ja yhdistykset valittivat liiton juristien tuella hallinto-oikeuksiin. Hallinto-oikeudet asettivat toimeenpanokieltoja, joilla pelastettiin 297 ilvestä, eli yhteensä 99 % poikkeusluvista. 

Ponnistuksen takana olivat onnistunut viestintä sekä varainhankinta, jolla voitiin taata piireille, että mahdolliset ilvesvalituksista koituvat oikeudenkäyntimaksut voidaan maksaa. Suomalaiset lahjoittivat oikeudenkäyntimaksuihin ennätyksellisen määrän rahaa, yli 50 000 euroa viikon aikana.

Suomalaisten antama valtava taloudellinen tuki ilvesvalituksiin antoi lisäpontta tekemäämme työhön. Suuri kiitos siitä jokaiselle lahjoittajalle! Ilvesoikeudenkäynnit toivat julkisuuteen Luonnonsuojeluliiton työn ytimen. Olemme luonnon asianajajia ja tunnemme lainsäädännön. On hienoa, että ilvesoikeudenkäynnin jälkeen Riistakeskus tiukensi linjaansa susiluvissa ja otti huomioon uutta oikeuskäytäntöä.

Hannes Koljonen

Ympäristöoikeuden asiantuntija

Olen iloinen ja ylpeä siitä yhteistyöstä, joka hankkeen aikana saatiin käyntiin niin paikallisten kuin valtakunnallistenkin toimijoiden kanssa – hanketta pidettiin niin onnistuneena, että sille suunnitellaan Suomessa jo jatkoa. Suurimpana saavutuksenamme pidän yleistä keskustelun lisääntymistä vieraslajeista sekä ylipäätään vieraslajitietoisuuden kasvua. Esimerkiksi vieraslajeihin liittyvät vuosittaiset Google-haut kasvoivat hankkeen aikana. Myös kansalaisten tekemät vieraslajihavainnot lisääntyivät hankkeen aikana merkittävästi.

Titta Vikstedt

Projektipäällikkö

Lisäsimme suomalaisten vieraslajitietoa

Suomen luonnonsuojeluliiton toteuttama viisivuotinen Viekas LIFE -vieraslajihanke toi vieraslajit Suomen mediaan sekä kotipuutarhurien ja ammattilaisten tietoisuuteen. Suomen luonnonsuojeluliitto ja sen lukuisat yhteistyökumppanit ja vapaaehtoiset tavoittivat tapahtumissaan 14 000 henkilöä. 

Viiden vuoden aikana tehtiin käytännön kokeiluja, kehitystyötä ja vieraskasvien torjuntaa. Yhteensä hankkeen aikana kartoitettiin ja torjuttiin jättiputkia ja jättipalsamia noin 400 kohteella. Viestinnän ja vieraslajien torjunnan lisäksi viiden vuoden aikana tehtiin kehitys- ja selvitystyötä. 

Työkaluja virtojen vapauttamiseen

Luonnonsuojeluliitto jatkoi #vapautavirrat-kampanjassa alkanutta työtä. Rohkaisimme virtavesien ystäviä vaatimaan padottujen jokien tilan parantamista, erityisesti kalankulkua  ja ympäristövirtaamia vesivoimalaitosten yhteyteen. Aloitteet voimaloiden lupien kalatalousvelvoitteiden muuttamiseksi tehtiin muun muassa Kokemäenjoella, Tengeliönjoella ja  Lapuanjoella. Hanke toteutettiin Partioaitan 365-klubilaisten ympäristöbonuksen tuella.

Vuosia jatkunut Kemijoen viimeisen vapaan osuuden puolustaminen kantoi hedelmää. Sierilän vesivoimalapadon rakentamisesta oli menossa useita oikeusprosesseja. Niiden ja viestinnän avulla padon rakentaminen aloittaminen saatiin lopulta estettyä seuraavan vuoden puolella.

Vapauta virrat -aloitteemme on otettu hyvin vastaan. Tiedoissa ja asenteissa on tapahtunut olennainen yhteiskunnallinen muutos. Luontaisesti lisääntyvät vaelluskalakannat halutaan palauttaa. Olen iloinen jokaisesta ELY-keskuksien kalaviranomaisille jo lähteneestä aloitteesta, jotka haastavat etenemään kohti tätä tavoitetta. Kiitos rohkeille edelläkävijöille!

Virpi Sahi

Kehityspäällikkö

Luonnonsuojelulain uudistus oli iso asia ja pitkän työn tulos. Se sisälsi paljon Luonnonsuojeluliiton ajamia esityksiä.

Tämä lakiuudistus kuuluu pitkään ketjuun: Luonnonsuojeluliitto on vaikuttanut nykyiseen ympäristölainsäädäntöön koko sen historian ajan. Yksi huippuhetki oli, kun koskiensuojelulaki tehtiin 1980-luvulla työryhmän mietinnön sijasta Luonnonsuojeluliiton ja sen kumppanien eriävän mielipiteen pohjalta. Luonnonsuojeluliitto on se järjestö, joka puolustaa luontoa työryhmissä, lausunnoilla ja oikeudessa.

Tapani Veistola

Toiminnanjohtaja

Vahvaa lakivaikuttamista

Vuoden tärkein lakihanke oli luonnonsuojelulaki, johon liitto sai monia pitkäaikaisia esityksiään läpi. Nyt mukana on esimerkiksi varovaisuusperiaate, kansallis- ja luonnonpuistojen turva malminetsinnältä, ekologisen kompensaation pelisäännöt sekä uhanalaisten lajien huomioon ottamisen velvoite päätöksenteossa. Merkittäviä olivat myös kaivoslain ja rakentamisen lakihankkeet. Kotimaisen työn lisäksi vaikuttamistyötä tehtiin EU:ssa ja YK:n ilmastokokouksessa.

Luonnonsuojeluliitto osallistui vuoden 2023 aikana yli sataan työryhmään, antoi noin 150 kannanottoa sekä tapasi päättäjiä ministeriöistä hallitukseen ja Euroopan komissioon. Eduskuntakuulemisia eri valiokunnissa oli vilkkaimmillaan useita viikossa.

Vaalityötä podcastin kautta

2023 oli tärkeä vaalivuosi. Osana eduskuntavaalityötä teimme muun muassa Kova luonto -podcastin, jossa vaihtuvat asiantuntijat keskustelivat Luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikön Paloma Hannosen kanssa luonnon ja talouden yhteydestä. Poliitikot sanovat usein, että luonto- ja ilmastotoimet tulevat Suomelle liian kalliiksi, mutta halusimme nostaa esiin luontokadon riskit yrityksille ja taloudelle ja tuoda esiin kumulatiiviset kustannukset tulevaisuudelle.

Eduskuntavaalien alla pidimme myös ilmasto- ja energia-aiheisia mediakoulutuksia sekä vaalikeskustelun eri tiedepaneelien edustajille. Luonnonsuojeluliitto toteutti yhdessä muiden järjestöjen kanssa myös puoluekyselyn eduskuntapuolueiden ympäristökannoista.

Konkreettista luonnonsuojelutyötä

52 600 haitallista
jättiputkea torjuttiin

Luonnonsuojeluliiton maastotyöntekijät kaivoivat kesän aikana ylös melkein 52 600 jättiputkea. Torjuntatöitä tehtiin yli kuuden hehtaarin alueella Varsinais-Suomessa.

2000 metriä verkkoja
pois Saimaalta

Saimaasta on tehty taas turvallisempi paikka saimaannorpalle, kun Luonnonsuojeluliitto vastaanotti yhteensä noin kaksi kilometriä vanhoja kalaverkkoja Vaihda verkot katiskaan -tapahtumassa.

372 talkoot
luonnon puolesta

Luonnonsuojeluliiton yhdistykset järjestivät 372 erilaista luontotalkoota, joissa 2756 luonnonystävää haravoi, niitti, kitki ja lapioi luonnon puolesta.

Suomen Luonnolla

lukijaa

Suomen Luonto levittää tietoa luonnosta ja luonnonsuojelusta. Voitot menevät lyhentämättöminä luonnonsuojeluun.

Luonnonsuojeluliiton kustantama lehti Suomen Luonto tavoitti vuonna 2023 192 200 henkilöä. Sosiaalisessa mediassa Suomen Luonto nousi ykköseksi 242 000 seuraajan someyleisöllään aikakauslehtien joukossa.

Toukokuun lopulla Aikakausmedian Edit-gaalassa Suomen Luonnon juttu Repojen konsertti valittiin vuoden jutuksi aikakausmedioissa. 

Suomen Luonnon digipuolella tarjonta kehittyi ja monipuolistui, ja yhdistelmätilausten osuus kaikista tilauksista jatkoi kasvuaan. Verkossa julkaistaiin lintuteemainen digiekstra eli iso juttukooste otsikolla Lintujen kevät. Loppuvuodesta julkaistiin Luonnon ääni -podcastsarjan ensimmäinen jakso. Vuoden aikana lähetettiin kymmenen uutiskirjettä.

Suomen luonnonsuojeluliitolla

someseuraajaa

Yli 220 000 suomalaista seuraa Luonnonsuojeluliittoa somessa ja tavoitamme sitäkin suuremman osan suomalaisista eri kanavien kautta. Somessa keskustellaan, virkistytään luonnosta ja ruoditaan päivän politiikkaa. 

Vuonna 2023 Käärijä-norppa ilahdutti yleisöä ja tavoitti yli 1,5 miljoonaa ihmistä. Kuvaa jaettiin myös kansainvälisesti.

Tule keskustelemaan!

Luonnon puolesta – yhdessä

Jotta muutos olisi mahdollinen

Ajatus lahjoittamisesta alkoi vuosia sitten halusta ja tarpeesta tukea saimaannorppien suojelua. Nykyään ajattelen, että norppien suojelun lisäksi koen Luonnonsuojeluliiton olevan paras taho vaikuttamaan myönteisellä otteella suomalaisten asenteisiin ja sitä myöden meidän kaikkien arkiseen toimintaan ja valintoihin luonnon hyväksi.

Koen kuukausilahjoittajana tasaisen tuen olevan merkittävä apu pitkällä aikavälillä suojelutyössä ja ajattelen tukeni kohdistuvan ensisijaisesti lajien säilymisen tukemiseen Suomessa ja asenneilmapiirin muutoksen mahdollistamiseen.

Tarja Harsia, Jyväskylä
Kuukausilahjoittaja

Tukea ilveksen puolustamiselle

Lahjoituksellani halusin tukea oikeustoimia, joilla vastustettiin ilveksen kannanhoidollisia kaatolupia. Yleisemmin kuukausilahjoittajana haluan tukea luonnonsuojeluliiton työtä, koska yksittäisen ihmisen ääni on kuin ”huutavan ääni korvessa”.

Halusin lahjoittaa Suomen luonnonsuojeluliitolle, koska nykyisessä somekanavien mielipiteiden kakofoniassa on hyvä, että meillä on jotain pysyvää ja vakaata kuten Suomen luonnonsuojeluliitto. Se ja sen ikoninen norppalogo, ovat kuuluneet minun kuvaani suomalaisuudesta jo pikkupojasta. 

Janne Lassila, Varkaus
Kertalahjoittaja ja kuukausilahjoittaja

Yhteisöllistä toimintaa luonnon puolesta!

Olen jäsen ja päässyt heti yhdistyksen toimintaan mukaan! Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksessä viehätti alusta alkaen matala kynnys osallistua eri aktiviteetteihin ja päästä itsekin aktiiviseksi toimijaksi tekemään merkityksellistä työtä.

Helsyn toiminnassa olen tutustunut samanhenkisiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä ja oppinut paljon uutta luonnosta. Toiminta on monipuolista ja retkikohteet innostavia. Helsyn kaikkia jäseniä yhdistää kiinnostus luontoon, halu ryhtyä tarvittaessa tekoihin luonnon suojelemiseksi ja mutkaton tunnelma.

Eeva ”Eve” Rantala, Helsinki
Jäsen ja vapaaehtoinen

Perintömme luonnolle

Luonnonsuojeluliitolle osoitettiin vuonna 2023 testamentteja erilaisiin tarkoituksiin. Yleensä testamentataan kohdentamattomana yleislahjoituksena. Se onkin käytännöllisin muoto, sillä silloin varat voidaan käyttää kiireellisimpään tarpeeseen.

Videolla Vesa Vierikko pohtii metsien tilaa Suomessa: ”Metsien suojelu on elämän suojelua.”

Yritysyhteistyö

Tuloksia yritysyhteistyöllä

Lumene tukee soiden ennallistamistyötä

“Kauniina kesäpäivänä vierailimme tutustumassa Savansuon ennallistustyöhön, jota Lumene on ollut tukemassa. Minä ja muut tiimiläiset pääsimme tutustumaan käytännönläheisesti suonennallistuksen eri vaiheisiin.”

Alain Mavon
VP R&D and Sustainability, Lumene

Lumene tukee Suomen luonnonsuojeluliiton soiden ennallistamistyötä. Ennallistaminen auttaa luonnon monimuotoisuuden säilymistä ilmaston kannalta tärkeissä suoekosysteemeissä. 

”Koska tuotteemme ovat juurtuneet syvälle pohjoiseen luontoon, on luontevaa tukea suomalaisen luonnon ennallistamiseen tähtääviä hankkeita”, Lumenen VP R&D and Sustainability Alain Mavon sanoo.

Lumene on halunnut tukea erityisesti suoluonnon suojelua, koska kolme heidän tärkeistä pohjoisista raaka-aineistaan – lakka, karpalo ja tupasvilla – tulevat suolta. Yhteensä yritys käyttää noin 40:ä Suomen luonnossa kasvavaa kasvia raaka-aineenaan. Lumene ei käytä kosmetiikkatuotteissaan esimerkiksi suoraan luonnosta kerättyjä marjoja, vaan tuotteissa hyödynnetään elintarvike- ja metsäteollisuuden prosesseista ylijääneitä raaka-aineita.

Lumene käytti aikaisemmin turvetta muutamassa ihonhoitotuotteessa. Turpeen käytöstä kuitenkin luovuttiin joitain vuosia sitten, koska Lumenella koettiin sen olevan ristiriidassa luonnonsuojelutyön kanssa.

Näytä koko teksti Piilota teksti

Luonnonsuojeluliiton kumppanit vuonna 2023

Luonnonsuojeluliiton kannatusyritykset 31.12.2023

1. Addnature
2. Arkkitehtiryhmä A6 Oy
3. Bikester
4. Certia Oy
5. data&mie Oy
6. Ekokampaamo-parturi Hiusmeri Ky
7. Eläinklinikka Norppa
8. Espina Oy
9. Familon | Wendre Finland Oy
10. Feel Vivid | Sobat Oy
11. Fiksukuluttaja.fi
12. Fenno Optical Oy
13. GrassMark Oy
14. GreenBuild Oy
15. GreenStar Hotels Oy
16. Gronlund Palvelut Oy

17. Hagson-Provitek Oy
18. Hiskinmäen eläinsairaala Oy
19. Il Ponticello Trekking Viaggi & Natura
20. Joog it Oy
21. KH-Partio Oy
22. Kir-Fix Oy
23. KO-KO-A tuotteet Oy
24. Koli24.fi
25. Konsulttipalvelu Viher-Arkki
26. KotimaaTutuksi.fi | Luovix Oy
27. Kotka Maretarium Oy
28. Kuusakoski Oy
29. LSS Long Special Services Ltd. Oy

30. Lucky Bird Bikes
31. Mainostalo Mainospuu Oy
32. Meribottles
33. Mika Takanen | Rau-Systems Oy
34. More Joy Oy
35. Nomad Cosmetics
36. NorppaArt
37. OAC Finland Oy
38. Original Sokos Hotel Arina
39. Painava sana Oy
40. Palokan apteekki
41. Pihailo Oy
42. Pure Waste Textiles Oy
43. Raisionkaaren Teollisuuspuisto Oy


44. Roxeteer Media Oy
45. Skarppi Kirjoituspalvelut
46. ShopAlike.fi
47. Suomalainen kirjakauppa
48. Suomen Kirjailijaliitto r.y. 
49. Telemast Nordic Oy
50. Termex-Eriste Oy 
51. Treeline Outdoors
52. Uniresta Oy
53. Untuvikkopuoti
54. Uudenmaan Lämpötekniikka Oy
55. Uula Color Oy
56. Vallilan Heili
57. Visma Consulting Oy
58. WL-Done Oy

1194876

euroa aurinkoenergiahankkeisiin

Ympäristömerkittyä energiaa

EKOenergialla muutettu maailmaa jo 10 vuoden ajan

On ollut hienoa nähdä yritysten, yhteisöjen ja yksityisten kuluttajien yhdistyvän kantamaan globaalia vastuuta ilmastosta, ympäristöstä ja ihmisistä valitsemalla EKOenergian. EKOenergian Ilmastorahasto ja sen rahoittamat hankkeet ovat saavuttaneet jo satoja tuhansia ihmisiä kehittyvissä maissa. Kiitos jokaiselle, joka valitsee EKOenergian.”

Laura Blomberg

ilmastorahastokoordinaattori

EKOenergia on Suomen luonnonsuojeluliiton hallinnoima ympäristömerkki uusiutuvalle energialle. Merkin kautta edistämme maailmanlaajuista uusiutuvan energian murrosta. Tapaamme energiayhtiöitä ja suurkuluttajia, lisäämme kuluttajien tietoisuutta uusiutuvan energian ja luonnonsuojelun välisestä yhteydestä sekä keräämme varoja järjestöille uusiutuvan energian hankkeiden toteuttamiseen kehittyvissä maissa.

Merkki on myös konkreettinen työkalu yksityishenkilöille, yrityksille ja julkisyhteisöille siirtymiseen pois fossiilisista ja luontoa eniten vahingoittavista energialähteistä. Esimerkkinä toimimalla kannustat muitakin toimimaan samoin. EKOenergiaa käyttävät kaikentyyppiset kuluttajat: kotitalouksista ja pk-yrityksistä Microsoftin kaltaisiin monikansallisiin suuryrityksiin.

Vuonna 2023 EKOenergia täytti 10 vuotta. Kasvu ylitti 50 prosenttia, ja merkkiä käytetään jokaisella asutulla mantereella yli 80 maassa. Myönsimme rahoitusta 21 uudelle aurinkoenergiahankkeelle 16 kehittyvässä maassa. Hankkeita on nyt rahoitettu lähes 3 miljoonalla eurolla. EKOenergia jatkoi sen lisäksi Ukrainan tukemista:  myönsimme uusiutuvan energian käyttöönottoon edistävälle kampanjalle 50 000 euroa.

Toivomme mahdollisimman monen liittyvän mukaan myös vuonna 2024!

Näytä koko teksti Piilota teksti

Vastuullisia tuotteita

Luontokauppa myy vastuullisesti valmistettuja tuotteita luonnonsuojelutyön tueksi

“Tavoitteenamme on tarjota merkityksellisiä tuotteita, jotka syventävät asiakkaidemme luontosuhdetta. Haluamme tarjota vastuullisemman vaihtoehdon arkeen ja vapaa-aikaan sopiville vaatteille, asusteille ja käyttötavaroille”

Tapio Kujala

toimitusjohtaja

Vuonna 2023 Luonnonsuojeluliiton norppatuotteille riitti kysyntää sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden keskuudessa. Luontokaupan oma verkkokauppa toimitti 7 372 tilausta ja monet yritykset löysivät syksyllä julkaistun lahjavalikoiman.

Myös useat jälleenmyyjät valitsivat Luonnonsuojeluliiton tuotteita valikoimiinsa. Yksi Luontokaupan pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista Suomalainen Kirjakauppa teki luonnonsuojelutyötä tuotteiden kautta tutuksi asiakkailleen laajasti ympäri Suomen.

Vuoden aikana julkaistiin uusia tuotteita kuten pieniä luonnonystäviä ilahduttava Nestori-pehmolelu sekä kierrätysmateriaaleista valmistetut lammenvihreät Retrologo-paidat.

Näytä koko teksti Piilota teksti
82600

euroa luonnonsuojeluun

563

uutta asiakasta

Ympäristöopas yrityksille

Ekokompassi auttaa organisaatioita onnistumaan ympäristötyössään

Haluamme tehdä ympäristöjohtamisesta arkipäivää yhä useammalle. Ekokompassin tavoitteena on olla yrityksen paras opas ympäristövaikutusten tunnistamiseen ja vähentämiseen.

Heidi Salonen

toimitusjohtaja

Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä opastaa yrityksiä ja yhteisöjä ympäristötyössä. Palvelu auttaa tunnistamaan keskeiset ympäristövaikutukset ja löytämään konkreettiset teot niiden vähentämiseksi. Jokainen organisaatio saa oppaakseen asiantuntijan sekä avukseen valmiit työkalut ympäristövaikutusten pienentämiseksi ja positiivisen kädenjäljen lisäämiseksi.

Ekokompassi jatkoi kasvuaan vuonna 2023. Vuoden aikana 106 uutta organisaatiota ottivat Ekokompassin käyttöön ja kokonaismäärä nousi 563 asiakkaaseen. Vuoden suurimmat panostukset tehtiin tuotekehitykseen – tärkein saavutus oli uuden Oma Ekokompassi -verkkopalvelun lanseeraus asiakkaiden käyttöön. Kasvuun positiivisesti vaikuttavia tekijöitä olivat näkyvyyden kasvattaminen, asiakashankinnan hyvät resurssit sekä erinomainen asiakaspysyvyys.

Ekokompassin omistaa Suomen luonnonsuojeluliitto.

Näytä koko teksti Piilota teksti