Valkkari Pohjois-Karjala –työryhmän puheenjohtaja Kimmo Martiskainen kävi syksyllä 2016 puhumassa Nurmeksessa valkoselkätikasta ja sen ruokinnasta. Esitys liittyi PKLTY:n Valkkari Pohjois-Karjala –toimikunnan tavoitteisiin levittää tietoa tuosta uhanalaisesta ”sateenvarjolajista” mahdollisimman laajalle maakuntaan. Valkoselkätikasta on havaintoja Ylä-Karjalankin alueelta ja on jopa mahdollista, että tikka pesii alueella. Toivommekin jäsentemme aktiivisesti tarkkailevan tikkoja ja ilmoittavan valkoselkätikkahavainnoistaan. Valkoselkätikan levittäytymistä alueelle voidaan helpottaa muun muassa talviruokinnalla.
HUOM! Tämä artikkeli on vielä kesken ja suurin osa kuvista puuttuu vielä. Valitettavasti uusi järjestelmä ei vielä anna sijoitella kuvia tekstin viereen. Toivottavasti saamme tähän parannuksen myöhemmin.
########
Valkoselkätikka suosii järvien ranta-alueiden lehtipuuvaltaisia metsiä ja näitten ulkopuolella lampien, jokien, purojen ja märkien painanteiden läheisyyttä. Mitä monipuolisempi lehtipuusto, sitä parempi tikan kannalta, mutta tärkeintä on lehtilahopuun ja lahoavien ja kuolevien puiden määrä. Harmillisesti valkoselkätikka tekee pesäkolonsa usein varsinaisen ruokailualueen ulkopuolelle, joskus jopa havupuuvaltaiseen metsälöön sen ainokaiseen lehtipuuhun kesämökin viereen.
Tärkeää on tunnistaa valkoselkätikan mahdolliset syöntijäljet, yksittäiset suppilot tai suppiloryhmät, joita voi olla kaikissa lehtipuissa, pystypuissa juuresta latvaan ja yhtä yleisesti maapuissa. Usein tikka jättää kuolleisiin käsivarren paksuisiin leppiin jopa metrien korkuisia, kauas näkyviä syöntijälkiä (kuva). Palokärki jättää samantapaisia syöntijälkiä, mutta selvästi järeämpiä. Jos nokan jättämä jälki kuoritussa puussa tai syöntisuppilossa on 3 mm tai alle, asialla on ollut todennäköisesti valkoselkätikka, tuota selvästi leveämmät nokanjäljet ovat palokärjen.
Valkoselkätikka tekee uuden pesäkolon lähes poikkeuksetta joka vuosi, se on hieman käpytikan koloa suurempi, mutta eroa on joskus vaikea havaita. Pesä voi olla kaikissa lehtipuulajeissa, myös aivan terveen näköisessä, mutta useimmin lahossa tai keloutuneessa puussa, matalimmillaan vain parissa, korkeimmillaan yli kymmenessä metrissä, hyvin usein käävän tai oksan haaran alla. Pesää etsiessä on hyvin tärkeää tutkia myös puruja ja lastuja puiden ympäriltä. Valmiin pesäkolon alla purua on todella paljon joskus reilun aarin alueella, kovan puun pesäpurut muistuttavat moottorisahan purua, pehmeämmästä puusta jää hieman isommat lastut. Syöntijäljistä jää maahan erikokoisia lastuja, pesäpurut ovat samaa kaliberia.
Reviirin varmistamista ja pesän löytämistä helpottaa hyvin usein ääniatrapin käyttö.
Tsemppiä tikkaharrastukseen! Kun nyt on päästy jonkinlaiseen alkuun niin jatketaan tästä seuraavalla ruokinta- ja pesintäkaudella!
Liitteet: Kuvissa erilaisia valkkarin syöntijälkiä. Jos tikkametsässä eri-ikäisiä syontijälkiä (tuoreita vaaleita ja tummia vanhoja) niin kyseessä voi olla pesäreviiri. Kuva puruista: vasemmalla lastuja valkkarin syöntipuun alla, keskellä valkkarin pesäpurut, oikealla palokärjen pesäpurut.
