Metsät ovat uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö, sillä yli kolmannes kaikista uhanalaisista lajeista on metsälajeja. Vanhojen metsien, erityisesti lahopuun sekä vanhojen ja kookkaiden puiden vähäisyys on uhanalaisten ja silmällä pidettävien lajien tärkein taantumisen syy ja tulevaisuuden uhka. Keskeisimmät keinot tilanteen parantamiseksi ovat metsien suojeluverkoston kasvattaminen ja arvokkaiden elinympäristöjen säästäminen metsätaloustoimilta. Luonnonhoitokohteiden ympärillä tulisi tehdä vain hyvin harkittuja toimia.
Monimuotoisuudelle merkittävimmistä metsäalueista on yli 85 prosenttia edelleen suojelematta. Lajien ja luontotyyppien ensisijainen suojelukeino on luonnonsuojelulain perusteella perustettu luonnonsuojelualue. Monimuotoisuudelle arvokkaiden kohteiden varsinaista suojelua ei voi korvata muulla tavoin silloin kun suojelutarve on selvästi tunnistettu.
Luonnontilaiset metsäluontotyypit ja monimuotoisuus katoamassa
Ylä-Satakunnassa alkuperäisestä suoalasta on ojitettu liki 90 % metsänkasvatusta ja turpeenottoa varten tai maatalouskäyttöön pelloiksi. Metsäpinta-ala on kasvanut istutusmetsien johdosta suomaiden hävitessä, mutta samalla alueen luontaiset metsätyypit ovat lähes hävinneet. Lakisääteisiä Natura-kohteita ja talousmetsien monimuotoisuuskohteita Pirkanmaalla on vain vajaa 5% metsien kokonaispinta-alasta.
Kaikki Ylä-Satakunnan alueella ja yleisemmin koko Etelä-Suomessa jäljellä olevat vanhojen metsien kehitysvaiheessa olevat luonnontilaiset metsät ovat erittäin arvokkaita ja ne tulisi saada suojelun piiriin, vaikka alueiden koko olisi vähäinenkin.
Luonnonhoidolla on talousmetsänhoidossa tarkoitettu erilaisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaitten elinympäristöjen rajaamista metsätaloustoimien ulkopuolelle. Luontokohteet poikkeavat tavanomaisesta talousmetsästä ja ovat yleensä pienialaisia. Luontokohteet tulevat huomioiduksi joko metsälain ja sertifikaattien säätelemänä tai metsänomistajien omasta tahdosta. Monet erityisesti lahopuusta riippuvaiset Pirkanmaan vastuulajit sinnittelevät nykyisin tämän tapaisilla verraten pienillä suojelualueilla ja ilman sopivasta elinympäristöstä muodostuvia siirtymismahdollisuuksia.
Arvokkaiden luontokohteiden käsittelyä koskeva suositus on se, että ne jätetään kokonaan metsätaloustoimenpiteiden ulkopuolelle. Näin meneteltäessä puustoisilla luontokohteilla kehittyy monimuotoisuudelle arvokasta iäkästä, järeää, elävää puustoa sekä myöhemmin järeää lahopuuta, joiden määrät voivat pitkällä aikavälillä vastata luonnonmetsissä tyypillisiä määriä.
Uhanalaiset metsätyypit
Kangasmetsien vanhat metsät ovat erittäin uhanalaisia niiden pinta-alan vähenemisen seurauksena. Myös karujen kasvupaikkojen metsien pinta-ala on pienentynyt rehevöitymisen vuoksi. Nuorissa talousmetsissä kuolleen puun ja järeiden puiden määrät ovat vain murto-osa verrattuna metsäpalon tai myrskyn jälkeen luontaisesti syntyneisiin metsiin.
Monimuotoisuudelle merkittävissä vanhoissa kangasmetsissä on usein vanhoja lehti- ja havupuita sekä runsaasti erilaista lahopuuta. Hyvin suuri osa kangasmetsän lajeista on lahopuusta riippuvaisia. Erityisen suuri merkitys vanhoilla luonnontilaisen kaltaisilla kangasmetsillä on selkärangattomille (mm. hyönteiset, hämähäkit, nilviäiset), sienille (mm. käävät ja muut kääväkkäät, muut lahottajat mykorritsasienet, jäkälät) ja itiökasveille (mm. runkojen ja lahopuun sammalet) sekä limasienille. Myös muutamat nisäkkäät ja monet linnut (kuten tikat ja muut kolopesijät, tietyt petolinnut) viihtyvät vanhoissa luonnontilaisen kaltaisissa kangasmetsissä. Lahopuuta hyödyntävät lajit muodostavat keskenään vuorovaikutusverkostoja.
Kuivahkot ja kuivat kankaat ovat tavallisesti mäntyvaltaisia, puolukkaa, kanervaa ja variksenmarjaa kasvavia metsiä. Karukkokankaat ovat niitä heikkotuottoisempia mäntyvaltaisia, poronjäkälää kasvavia metsiä. Karukkokangas on koko maassa uhanalainen luontotyyppi.
Lehtomaiset ja tuoreet kankaat ovat puuntuottokyvyltään hyväkasvuisia kuusi-lehtipuuvaltaisia metsiköitä. Niiden kenttäkerroksessa voi olla runsaasti ruohokasvillisuuttakin, mutta eniten mustikkaa, myös puolukanvarpuja voi olla joukossa. Pohjakerros on tavallisesti sammalten peitossa jäkäliä on niukasti. Vanhapuustoiset ja järeälahopuustoiset lehtomaiset ja tuoreet kankaat ovat tärkeitä monille suojaisaa pienilmastoa ja lahopuujatkumoa suosiville uhanalaisille kangasmetsälajeille.
Tuoreet kankaat ovat huomattavasti runsaslajisempia metsiä kuin niitä karummat metsätyypit. Lajistollinen monimuotoisuus lisääntyy lahopuun ja vanhan lehtisekapuuston (haapa, koivu, raita, pihlaja) lisääntymisen myötä. Järeät männyt lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla lisäävät kyseisten metsiköiden monimuotoisuutta. Vanhoilla haavoilla esiintyy vaateliasta lajistoa ja ne ovat erityisen arvokkaita.
Rehevät suot ja vesistöjen lähimetsät lisäävät niihin rajautuvien kangasmetsien monimuotoisuutta. Soistuneisuus ja tihkupintaisuus näkyvät suo- ja korpilajiston esiintymisenä kangasmetsissä.
Lähteiset, tihkupintaiset tai muuten pohjavesivaikutteiset tai soistuneet metsät, joissa puusto on vanhaa, tai niissä on muita monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä, ovat monille lajeille arvokkaita elinympäristöjä.
Ojitetusta suomaasta metsämaaksi
Ojitettujen alueiden maaperän vähittäisen kuivumisen seurauksena Ylä-Satakunnan entisille suomaille on kehittynyt turvekangasmetsiin rinnastettavia metsätyyppejä. Ojituksen vaikutuksesta alkuperäinen suomaa on muuttunut ensin ojikoksi, sitten muuttumaksi ja siitä turvekankaaksi.
Markku Saarinen: ”Ainakin tämä pitää tietää luonnontilaisista soista, jotta ymmärtää miten ojitettujen soiden turvekangastyypit on luokiteltu.”
Lehtomaista kangasta vastaa ruohoturvekangas, tuoretta kangasta mustikkaturvekangas, kuivahkoa kangasta puolukkaturvekangas, kuivaa kangasta varputurvekangas ja karukkokangasta jäkäläturvekangas. Jos haluaa katsella metsätyyppien kuvastoa ja lajistoa, kannattaa oheisesta linkistä valita Pohjanmaan-Kainuun kangasmetsiä kuvaavia kuvasarjoja (valitse kangasmetsät > kangasmetsätaulukko), sillä ojikoille syntyneissä metsissämme Ylä-Satakunnassa on huomattavan paljon niiden piirteitä.
Ojitetetuille turvemaille syntyneet metsät eivät ole ojituksen jälkeisinä vuosikymmeninä ehtineet rikastua luonnonmetsien kaltaisiksi, vaan niitten lajisto koostuu pääasiassa tavanomaisista ja helposti leviävistä lajeista. Maaperän orgaaninen turve on säilynyt vain veden peittäessä sitä. Jos turve kuluu kokonaan pois, alue muuttuu kivennäismaaksi. Uusiin suo- tai kunnostusojituksiin ei enää myönnetä tukea. Kuivatuksen seurauksena menetettyä suometsien ja kannattamattomasti ojitettujen alueiden monimuotoisuutta voidaan palauttaa ennallistuksilla ja vesien palauttamisella alueille, joille se on mahdollista.
Monimuotoisuuden lisäämisen keinoja
Luonnonhoitokohteissa on tutkimusten perusteella merkitsevästi enemmän lahopuustoa ja elävää lehtipuustoa. Samoin niistä löytyy enemmän putkilokasveja, sammaleita, jäkäliä ja kääpiä.
Näistä positiivista havainnoista huolimatta luonnonhoitokohteet eivät ole kuitenkaan pystyneet säilyttämään uhanalaista metsälajistoa eikä tilanne ole 2000-luvulla edistynyt. Syynä on pienialaisuus ja erillisyys. Pienillä laikuilla laji voi hävitä esimerkiksi sen vaatiman lahopuujatkumon katketessa tai pienilmasto-olojen muuttuessa. Lajien säilymiselle onkin ratkaisevaa se, kuinka lähellä on lähin samanlainen laikku.
Etenkin nykyisiltä suojelualueilta, joilla monet vastuulajit elävät, olisi luotava käytäviä suojelualueiden välille ja luoda paremman kytkeytyvyyden omaava suojelualueverkosto. Verkoston luomisessa pienempialaistenkin askelkivien säilyttäminen on tärkeää.
Reunavaikutusten vähentäminen auttaa myös vähentämään riskejä. Naapurikuvioilla tulisi valita sellaisia talousmetsänhoidon tapoja, jotka eivät muuta kuvion lajistoa tai pienilmastoa merkittävällä tavalla, koska siten voi välttää myös suojelukohteessa olevien pienten paikallisten populaatioiden häviämistä. Monimuotoisuuden elpymistä voidaan lisätä käsittelemällä siihen rajautuvia kuvioita poiminta-ja pienaukkohakkuilla ja keskittämällä säästöpuusto luontokohteiden läheisyyteen.
Vähäarvoiset lehtipuut sekä vanhat järeät puut ovat erinomaisia säästöpuita, ja niitä pitäisi jättää metsiin pysyvästi. Yli puolen hehtaarin metsikköinä säästöpuut voivat säilyttää myös sulkeutuneen metsän olosuhteita ja lajistoa. Riittävän leveillä hakkaamattomilla tai vain poimintahakkuin käsitellyillä suojavyöhykkeillä pienvesien ekosysteemien pienilmasto pysyy muuttumattomana. Jätetään vaihettumisvyöhykkeitä. Puroeliöstön monimuotoisuutta hyödyttää lehtipuiden suosiminen elävinä säästöpuina sekä lahopuun säästäminen. Arvokkaan kohteen (esimerkiksi puro, ranta, muu luontokohde) pienilmasto ja eliölajisto voivat säilyä lähes muuttumattomina, jos uudistusalan ja kohteen väliin jätetään 25–35 m leveä hakkaamaton suojavyöhyke.
Jatkuva kasvatus hyödyttää puuston peitteisyyttä ja varjostusta vaativaa lajistoa. Se ei kuitenkaan itsessään tuota uhanalaisten metsälajien vaatimia rakennepiirteitä, kuten vanhoja lehti-ja havupuita eikä järeää lahopuuta, vaan niistä on erikseen huolehdittava luonnonhoidolla. Turvemailla jatkuvapeitteinen kasvatus on selvästi parempi vaihtoehto ravinnehuuhtouman ja hiilitaseen kannalta. Suometsissä on erityisen kannattavaa vähentää ojasyvyyttä ja antaa veden nousta tasolle, jolla turpeen hajoamista voidaan ehkäistä. Taloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot on kannattavaa ennallistaa.
Käytössä on laaja keinovalikoima talousmetsien ekologisen laadun parantamiseksi
- Turvataan monimuotoisuudelle tärkeät luontokohteet
- Turvataan erityiset lajiesiintymät
- Jätetään säästöpuita ja säästöpuuryhmiä luonnonhoitokohteen läheisyyteen
- Jätetään vanhoja puuyksilöitä
- Säästetään suojatiheikköjä
- Säilytetään sekapuustoisuutta
- Säilytetään puulajimäärä
- Säästetään kuollut puu ja lahopuut
- Jätetään pökkelöitä ja maapuita
- Vältetään pienilmaston muuttamista harkituilla toimilla luonnonhoitokohteiden läheisyydessä
- Säilytetään tiheyttä, vältetään ajourista syntyviä vahinkoja
- Jätetään vesien varsille ja rantojen läheisyyteen 25-35 metrin suojavyöhykkeet
- Huolehditaan vesiensuojelusta kaikkien metsänhoitotoimien yhteydessä
- Tehdään yhteistyötä alueen muiden toimijoiden ja metsätilallisten kanssa haittojen vähentämiseksi
- Jätetään soiden ja peltojen reunoille vaihettumis- ja monimuotoisuusvyöhykkeet
- Kierretään vaikeakulkuiset ja puuntuotannollisesti vähäarvoiset kohteet
Uhanalaisuus on tähän mennessä toteutetusta luonnonhoidosta huolimatta lisääntynyt. Metsänomistajalla on merkittäviä mahdollisuuksia parantaa tilannetta. Luonnonhoitotoimet eivät useinkaan ole kalliita. Niitä on vain huomattava tehdä ja toteuttaa. Monimuotoisten metsien suojeluun on edelleen haettavissa niin Metso- kuin Helmirahoitusta.
Talousmetsän hoidosta Kamala Luonto-kuvin
Lähde: Monimuotoisuudelle arvokkaiden metsäympäristöjen tunnistaminen, SYKE 17/2016,
Talousmetsien luonnonhoidon ekologisten vaikutusten synteesi, LUKE 60/2022 T
Pirkanmaan uhanalaiset lajit ja luontotyypit, Syke 20/2021
