Uhanalaiset metsät ja niiden lajit

Metsien kultaa ja metsien ja soiden tuhoa

Metsät ovat aina olleet erottamaton osa elämää Suomessa. Ylä-Satakunnan saloilla eräkulttuuri jatkui pitkään, mutta asutuksen vakiintuessa metsien käyttökin alkoi yleistyä. Jos vielä 1900- luvun alkupuolella puita kaadettiin kirvein ja sahoin ja 1960- luvullakin metsätyön apuna oli vielä hevonen ja välineinä justeeri ja pokasaha. Sahateollisuus koneisti nopeasti koko toimintaketjun. Hakkuut ylittivät metsien kasvun 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa, jolloin puuston kasvun lisäämiseksi soiden ojitusta alettiin tukea voimakkaasti. 

Metsätalouden tarpeisiin on ojitettu 5,5 miljoonaa hehtaaria suota. Nykyaikaista koneellistettua ja paljon myös yksintehtävää metsänkorjuuta ja metsä- ja energiateollisuuden käyttämää suurta puumäärää on jopa vaikea ajatella saman kehityksen jatkumona. Ojituksen myötä entisille soille istutettiin puuta ja suot alkoivat muuntua ihmisen toimesta erilaisiksi metsäkankaiksi ja uudenlaisiksi metsätyypeiksi. Osasta on turvekerros hävinnyt niin, että ne luokitellaan jo kivennäismaaluokkiin kuuluviksi metsiksi, vaikka alkuperä on voinutkin olla turvemaata. Soilla tapahtuneen muutoksen viimeisteli laajamittainen turvetuotanto, joka edelleen hakee luvitukseen jäljellä olevia suoaloja.

Uhanalaistumisen syyt ovat selvillä

Muutos ympäristössä on niin valtava, että asiaa hetken mietittyään ei ihmettele, että 79% Etelä-Suomen metsätyypeistä on uhanalaisia ja uhanalaisista lajeistakin noin 30 prosenttia elää ensisijaisesti metsissä. Tämän lisäksi metsissä elää paljon sellaisia uhanalaisia lajeja, jotka tarvitsevat niitä jossakin vaiheessa elämäänsä. Metsissä elää karkeasti arvioiden noin puolet Suomen tunnetusta lajistosta.

Metsätalous ja sen aiheuttamat muutokset metsäluonnolle ovat siis merkittävin syy uhanalaisuuden suureen määrään. Metsien heikentyneestä tilasta ollaan jo vakavasti oltu huolissaan ainakin koko 2000- luvun ajan. Vaikka osin on onnistuttu kaksinkertaistamaan koko metsien tuotto, on myös tehty paljon virheitä ja kadotettu merkittävä määrä luontoa ja moninkertaistettu hädässä olevien lajien määrä.

Tulevaisuudessa metsiä uhkaavat pääosin samat tekijät kuin tähänkin mennessä. Kuolleen puun määrän väheneminen, vanhojen metsien ja vanhojen puuyksilöiden väheneminen sekä metsien puulajisuhteiden muutokset. Myös ilmastonmuutoksen arvioidaan olevan uhkana runsaalle 40 % luontotyypeistä.

Vuoteen 2025 tultaessa on siis käynyt selväksi, että on saavutettu raja, jossa maksimointi ei enää onnistu. Metsänkäyttöä on hillittävä sekä ilmasto- että monimuotoisuussyistä.

Mitä monimuotoisuudella tarkoitetaan

Biodiversiteetillä eli monimuotoisuudella ymmärretään kaikkea luonnossa tapahtuvaa vaihtelua.

Monimuotoisuus on

1. Geneettistä
2. Lajistollista (usein tukeudutaan indikaattorilajeihin, koska kaiken tutkimiseen ei ole resursseja)
3. Maismallista ja elinympäristöjen monimuotoisuutta (lintuperspektiiviä)
4. Rakenteellista (tukeudutaan usein avainlajeihin, kuten esimerkiksi haapapuiden esiintymiseen)
5. Toiminnallista (elinympäristössä tapahtuu luonnollista häiriödynamiikkaa, kasvuvaiheita, lahoamista jne)

Metsien suojeluverkkoa on kasvatettava

Vanhojen metsien, erityisesti lahopuun sekä vanhojen ja kookkai­den puiden vähäisyys on uhanalaisten ja silmällä pidettävien lajien tärkein taantumisen syy ja tulevaisuuden uhka. Keskeisimmät keinot tilanteen parantamiseksi ovat metsien suojeluverkoston kasvattaminen ja arvokkaiden elinympäristöjen säästäminen metsätaloustoimilta. Luonnonhoitokohteiden ympärillä tulisi tehdä vain hyvin harkittuja toimia.

Monimuotoisuudelle merkittävimmistä metsäalueista on yli 85 prosenttia edelleen suojelematta. Lajien ja luontotyyppien ensisijainen suojelukeino on luonnonsuojelulain perusteella perustettu luonnonsuojelualue. Monimuotoisuudelle arvokkaiden kohteiden varsinaista suojelua ei voi korvata muulla tavoin silloin, kun suojelutarve on selvästi tunnistettu.

Uhanalaiset metsätyypit

Luonnontilaiset tai ikääntyneiksi varttuneet metsäelinympäristöt ovat pienentyneet ja niitä on harvassa paikassa. Metsissä on huomattavasti vähemmän vanhoja puita, lahoavia puita ja eri ikäisiä puita, ja puulajisto on yksipuolistunut.. Myös karujen kasvupaikkojen metsien pinta-ala on pienentynyt rehevöitymisen vuoksi. Nuorissa talousmetsissä kuolleen puun ja järeiden puiden määrät ovat vain murto-osa verrattuna metsäpalon tai myrskyn jälkeen luontaisesti syntyneisiin metsiin. Monimuotoisuudelle merkittävissä vanhoissa kangasmetsissä on usein vanhoja lehti- ja havupuita sekä runsaasti erilaista lahopuuta.

Hyvin suuri osa kangasmetsän lajeista on lahopuusta riippuvaisia. Erityisen suuri merkitys vanhoilla luonnontilaisen kaltaisilla kangasmetsillä on selkärangattomille (mm. hyönteiset, hämähäkit, nilviäiset), sienille (mm. käävät ja muut kääväkkäät, muut lahottajat mykorritsasienet, jäkälät) ja itiökasveille (mm. runkojen ja lahopuun sammalet) sekä limasienille. Myös muutamat nisäkkäät ja monet linnut (kuten tikat ja muut kolopesijät, tietyt petolinnut) viihtyvät vanhoissa luonnontilaisen kaltaisissa kangasmetsissä. Lahopuuta hyödyntävät lajit muodostavat keskenään vuorovaikutusverkostoja.

Kuivahkot ja kuivat kankaat ovat tavallisesti mäntyvaltaisia, puolukkaa, kanervaa ja variksenmarjaa kasvavia metsiä. Karukkokankaat ovat niitä heikkotuottoisempia mäntyvaltaisia, poronjäkälää kasvavia metsiä. Karukkokangas on koko maassa uhanalainen luontotyyppi.

Lehtomaiset ja tuoreet kankaat ovat puuntuottokyvyltään hyväkasvuisia kuusi-lehtipuuvaltaisia metsiköitä. Niiden kenttäkerroksessa voi olla runsaasti ruohokasvillisuuttakin, mutta eniten mustikkaa, myös puolukanvarpuja voi olla joukossa. Pohjakerros on tavallisesti sammalten peitossa jäkäliä on niukasti.

Kuva: Markku Saarinen

Vanhapuustoiset ja järeälahopuustoiset lehtomaiset ja tuoreet kankaat ovat tärkeitä monille suojaisaa pienilmastoa ja lahopuujatkumoa suosiville uhanalaisille kangasmetsälajeille. Ne ovat huomattavasti runsaslajisempia metsiä kuin niitä karummat metsätyypit. Lajistollinen monimuotoisuus lisääntyy lahopuun ja vanhan lehtisekapuuston (haapa, koivu, raita, pihlaja) lisääntymisen myötä. Järeät männyt lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla lisäävät kyseisten metsiköiden monimuotoisuutta. Vanhoilla haavoilla esiintyy vaateliasta lajistoa ja ne ovat erityisen arvokkaita.

Rehevät suot ja vesistöjen lähimetsät lisäävät niihin rajautuvien kangasmetsien monimuotoisuutta. Soistuneisuus ja tihkupintaisuus näkyvät suo- ja korpilajiston esiintymisenä kangasmetsissä.

Lähteiset, tihkupintaiset tai muuten pohjavesivaikutteiset tai soistuneet metsät, joissa puusto on vanhaa, tai niissä on muita monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä, ovat monille lajeille arvokkaita elinympäristöjä.