Tavanomaisen luonnon tärkeys
Uusiutuvan energian ja sen verkkoyhteyksien rakentaminen on näkyvää. Se vie tilaa ja valtaa alueita ja ilmatilaa. Se ei myöskään rakennu tyhjiöön.
Kaikki elollinen tarvitsee niin ikään yhteyksiä, tilaa ja elinpiiriä elääkseen.
Luonto, sen erilaiset elinympäristöt ja lajit kytkeytyvät toisiinsa monenlaisin yhteyksin . Lajit kaipaavat muun elinympäristönsä ja lajiston kanssa yhteen soveltuvia piirteitä, ravintoverkkoja, levähdys-ja pesintäpaikkoja, sopivaa suojaa, maaperää, johon juurtua, lajikumppaneita ja turvasatamia siirtyessään uusille potentiaalisille alueille. Huomattava määrä lajeista elää tavan luonnossa. Osa suojelualueilla, joiden väliset yhteydet ovat elämänvirta.
“Vihreä siirtymä ei ole kestävä, jos ilmastotoimien luontovaikutuksia ei oteta huomioon” – Janne Kotiaho, Suomen Luontopaneeli
Tavanomainen luonto kytkee luonnonarvoalueet toisiinsa
Elinympäristöjen pinta-ala, laatu ja kytkeytyvyys ovat oleelliset lajien alueellista säilymistä selittävät tekijät.
Hyviä ominaisuuksia säilyttänyt tavanomainen luonto muodostaa verkoston, joka kulkee erityisen suojeluun varattujen alueiden ja tavan luonnon välillä. Elollinen luonto löytää näiltä alueilta turvasatamia ja mahdollisuuden siirtyä elinalueiden välillä. Suojelualueiden väliin jäävien tavanomaisten, mutta monimuotoisuuttaan säilyttäneiden alueiden muodostamat yhteydet ovat elollisen luonnon verisuonia ja haarakkeita, joita pitkin elämä edelleen virtaa. Jos suojelualueet eristyvät tai ei-suojeltu lajisto taantuu, heikkenee lajisto myös suojelualueilla. Sama pätee luontotyyppeihin: ei-suojeltujen luontotyyppien hyvä tila ja esiintymät ovat tärkeitä, sillä niillä esiintyy sekä tavanomaisia että suojeltuja ja uhanalaisiakin lajeja, vaikka ne eivät olisi erityisen suojelun tai suojeluohjelmien piirissä.
Luonnonrauhaa ja häiriintymättömämpää luonnonmaisemaa tarvitseva vaarantunut lajisto tarvitsee eri tavoin mahdollisuutta löytää pesimiseen, levähtämiseen tai ravinnonhakuun tai sopivaan maaperään liittyviä paikkoja elääkseen kuin tavallinen ihmisen läheisyyteen tottunut lajisto. Kaikki lajit luonnossa kuitenkin tarvitsevat mahdollisuutensa.
Hankeselvityksissä kartoitetaan suojeltavia ja uhanalaisia lajeja sekä hankealueen luontotyyppejä. Ne pyritään tunnistamaan ja luontovaikutusten merkitystä hankealueella suhteutetaan lajin tai luontotyypin yleiseen esiintyvyyteen verrattuna. Ongelmaksi jää hankealueen merkittävän laajalle ympäristöönsä ulottuva häiriövaikutus ja ei-suojeltujen tavanomaisten alueiden perustavaa laatua oleva merkitys ja kytkeytyvyydelle aiheutetut haitat, jotka koskevat myös tavanomaista luontoa.
Harkinnan ja oikeiden johtopäätösten tarve
Alueidenkäytön suunnittelua on tehty keskitetysti ihmisten tarpeiden kautta. Ilmastonmuutos ja sen hillintään tarvittava energiamurros on kiinnittänyt huomion ilmastovaikutuksiin, mutta kytkentä talouteen ja laskennallisiin hyötyihin toimii edelleen kaikkein tärkeimpänä ajurina päätöksiä tehdessä. Harkintaa tulee siis tehdä vastuullisemmin ja paikallisen luonnon laatu tunnistaen. Monimuotoisuuden hupenemisen ja luonnon köyhtymisen vaaran myötä huomiota tulee kohdentaa myös siihen, miten luonto ja ympäristö kestää häiriöt ja pirstoutumisen ja sen myötä koko elinympäristön laadun heikentymisen.
Ekologisen kytkeytyvyyden puutteen syy on käytännössä aina sama: ihmisen alueidenkäyttö ja ihmistoiminnan aiheuttama häiriö, kuten melu, öinen valo ja saasteet.
Lisähaittoja pitää yksinkertaisesti välttää siellä, missä luonnon tila on vielä hyvä tai erinomainen.
Systemaattinen haittojen vähentäminen
Kun uusituvan energian sijoittamiseksi tehdään arviointia, tulee välttää rakentamista sinne, missä luonnon monimuotoisuuden ydinalueet ja suojelualueet sijaitsevat ja missä edelleen on näitä alueita kytkeviä monimuotoisuuttaan säilyttäneitä alueita. On siis myös huolehdittava, että alueet, joiden kautta ja joiden kauttakulun ansiosta suojelualueverkosto ja niitä yhdistävät tärkeät elinympäristöt voivat säilyä.
Kun arvioidaan sitä, onko tavan luonto säilynyt suojelualueiden välisillä alueilla riittävän hyvässä tilassa, ei ole tarpeen tutkia kaikkea ja selvittää kaikkia lajeja kaikkialla. Paikkatietoaineistojen lisäksi tavallisen maa- ja metsätalousalueen tai vesien ja reunavyöhykkeiden luontoa voidaan arvioida indikaattori- ja sateenvarjolajien avulla. Indikaattorilajit toimivat esimerkkinä elinympäristön hyvästä laadusta. Sateenvarjolajilla viitataan vaativaan lajiin, jonka alueellinen säilyminen merkitsee sitä, että suuri joukko vähemmän vaativia lajeja säilyy ohessa. Tavan metsässäkin on ja voi olla erityyppisiä alueita ja reuna-alueita, kuten puronvarsimetsikköjä tai painanteita ja kosteikkoja ja niiden reuna-aleita, jotka ovat säilyttäneet monimuotoisuuttaan, koska eivät syystä tai toisesta ole tehokkaassa metsätalouden käytössä.
Monimuotoisuuttaan säilyttäneet alueet toimivat kytkeytyvyyden rakentajina ja turvasatamina eri lajeille. Ne eivät yksin riitä, mutta kun ne sitovat varsinaisia suojelualueita toisiinsa, ne täyttävät elämää ylläpitävää ja edistävää tehtäväänsä.
Uusien haittojen välttämisen lisäksi luontoa on tarpeen suojella ja ennallistaa, jos heikentyneiden luontotyyppien tilaa halutaan parantaa nykyisestä.
Erämaisiin olosuhteisiin ja luonnon ääniin sopeutuneet lajit tarvitsevat usein hiljaisuutta ja luonnonrauhaa. Ne ovat herkemmin häiriintyviä tai vaativat eri tavoin tilaa liikkumiseen ja ravinnonhakuun. Ne voivat olla vaateliaita ja erikoistuneita tiettyihin olosuhteisiin, mutta tärkeitä ympäristön muokkaajina, ravintoketjun osina ja maaperän huoltajina. Vähäpätöisiksi koetut lajitkin täyttävät ekosysteemissä toiminnallisia lokeroita , ylläpitävät elämää ja aineiden kiertoa.
Kunnan monimuotoisuussuunnitelma
- Luonnontilaiset tai lähes luonnontilaiset alueet suojellaan, eli niille ei osoiteta
- ihmistoimintoja.
- Luonnon monimuotoisuuden ylläpitämistä ja parantamista suunnitellaan jokaisessa maakunta-, yleis- ja asemakaavassa
- Kunnissa kiinnitetään huomiota monimuotoisuutta sälyttäneiden alueiden verkostoihin ja niiden ylläpitämiseen.
- Eri kaavatasojen sisältövaatimuspykälissä huolehditaan siitä, että luonnon monimuotoisuutta ei kokonaisuutena heikennetä ja vaan sitä pyritään lisäämään
- Kaupunki/ kunta tarkastelee maankäytöstä aiheutunutta monimuotoisuuden heikentymistä ja ottaa käyttöön monimuotoisuutta ja hiilinieluja painottavan suunnitelman