Rakhauesta luonthoon -ilta Pellossa

Ylitornion – Pellon Luonto ry järjesti yhdessä Tornionlaakson kirjaston kanssa Rakhauesta luonthoon -illan Pellon kirjastossa 24.4.2023. Illan esiintyjinä olivat Iina Askonen valokuvineen ja Pekka Juntti uuden kirjansa “Muuttuva metsä” kanssa. Iina Askonen on pellolainen valokuvaaja ja matkailun edistäjä. Pekka Juntti on haaparantalainen tieto- ja kaunokirjailija ja palkittu toimittaja. Juntti on yksi Tieto-Finlandian 2019 voittaneen ”Metsä meidän jälkeemme” -kirjan kirjoittajista. Tilaisuuteen osallistui kymmeniä pellolaisia luonnonystäviä, ja keskustelu jatkui vilkkaana senkin jälkeen, kun kirjastossa kaikui äänite, joka kertoi kahdella kielellä että kirjasto on suljettu. 

Kotiseudun kuvaaja

Timo K. Mukan omakuva näkyi näytön taustalla, kun Iina Askonen aloitti illan esitykset vuodenaikojen vaihtumista kuvaavalla koosteella. Tunnelmallisen videoesityksen avulla saimme elävästi kokea niitä tunteita, mitä luonto ja luonnossa oleminen meissä herättää. Valokuvaesityksessään Askonen kertoi kuviensa taustalla olevasta vahvasta yhteydestä pohjoisen ja etenkin kotiseudun luontoon. Kuvissa näkyi muun muassa Mustitunturi, jonka tykkylumipuita hän on kuvannut, Konttajärvi ilmasta nähtynä, vaaramaisemia, kanootin lipuminen joella, hiljaisuus.

Perintö

Äitinsä suosittelemana nuori Iina luki Yrjö Kokon kirjan “Laulujoutsen”, ja se muutti pysyvästi hänen luontosuhdettaan. Äidin esimerkin myötä hän oppi arvostamaan pohjoisen luontoa ja sen ainutlaatuisuutta. Myöhemmin luonnosta tuli tärkeä paikka, missä palautua työelämän ja arjen pyörityksestä. Yhdessä jaetut hetket lähiluonnon kauniita maisemia ihaillen olivat se perintö, jonka äiti halusi tyttärelleen jättää. Luonnon, tai äidin, ohjaus näkyi silloinkin kun Askonen päätti muuttaa takaisin kotikyläänsä Konttajärvelle, aluksi vuodeksi ja sittemmin pysyvästi. Työpaikan ja siten pysyvän muuton varmistuttua, erikoinen riekon kohtaaminen kotipihalla vahvisti tunnetta siitä, että päätös jäädä oli oikea.

.

Muuttuva metsä – opas jatkuvaan kasvatukseen

Myös Pekka Juntti aloitti viittauksella Yrjö Kokkoon lukemalla otteen romaanistaan “Villikoira”, jonka tapahtumat sijoittuvat Pellon ja Ylitornion luontoon. ”Muuttuva metsä” -kirjan Juntti on kirjoittanut yhdessä Anna Ruohosen kanssa. Kirja on tehty oppaaksi metsänomistajalle, ja siinä annetaan konkreettiset ohjeet hyvän tuoton saamiseksi metsästä jatkuvan kasvatuksen avulla.

Metsä, korpi vai kaira?

Kirjan nimi oli tuottanut kirjoittajilleen päänvaivaa. Metsästä puhuttaessa käytetään kieltä, joka on talouden kieli, ja metsää sanana käytetään niin monimuotoisesta luonnosta kuin viljan tapaan viljellystä puupellosta. Kielen vajavaisuudesta huolimatta metsään liittyy paljon tunnetta. Jokaisella Tornionlaakson vaaramaisemassa elävällä lienee jonkinlainen tunneside metsään. Tunnesuhteen taustalla ovat muut tarpeet kuin puuntuotanto. Jatkuvan kasvatuksen avulla voidaan vastata näihin muihin tarpeisiin myös talousmetsissä. Metsistä, ei siis hakkuuaukoista tai puupelloista, saamme ravintoa ja terveyttä keholle ja mielelle.

Metsänhoito voi rikkoa metsän kyvyn ylläpitää elämää

Suomalainen metsänhoito on ollut lähes kuuden vuosikymmenen ajan jaksollista eli yhden puusukupolven kasvattamista kerrallaan. Vasta metsälain uudistus vuonna 2014 mahdollisti jaksollisen kasvatuksen lisäksi jatkuvan kasvatuksen. Siksi onkin ymmärrettävää, että metsänhoidosta keskusteleminen on myös talousnäkökulmasta katsottuna tunnepitoista. Jatkuvasta kasvatuksesta on tullut luettua monia sitä vastustavia lehtijuttuja, mielipiteitä ja kommentteja, sekä myös aiempaa oppia ja vanhaa metsälakia puolustavien asiantuntijoiden artikkeleita. Jaksollisen kasvatuksen opeista on pidetty tiukasti kiinni, huolimatta sen aiheuttamasta luonnon köyhtymisestä ja vesiemme tummumisesta. Jaksollinen kasvatus on ns. uudistamista, eli kaikkien puiden kaatamista kerralla (avohakkuu), voimallista maanmuokkausta, yhden puulajin kylvämistä, töisevää raivaamista, harventamista ja vuosikymmenien jälkeen taas avohakkuuta. Kun metsästä kaadetaan kaikki puut kerralla, ja tilalle kylvetään vain yhtä sorttia, on metsä menettänyt ominaisuutensa ja kykynsä ylläpitää metsissä elävien lajien kirjoa. Yleisön joukosta saimme kuulla Osaran aukeista mutta myös aikoinaan perustetuista metsäntutkimuksen koealoista, joiden tulokset olivat kuitenkin jääneet hyödyntämättä.

Mitä on jatkuva kasvatus?

Jatkuva kasvatus on sadonkorjuuta kaikkea puustoa poistamatta eli lähes poikkeuksetta ilman avohakkuuta, voimallista maanmuokkausta ja viljelyä, annetaan luonnon tehdä taimetus. Jatkuvassa kasvatuksessa suositaan sekametsää, etenkin koivua, jonka karikkeet vähentävät maaperän happamoitumista ja hillitsevät kuntan paksuuntumista, jolloin uudet puut taimettuvat paremmin. Hakkuissa jätetään kasvavaa metsää, puustoa poistetaan isoimmista alkaen mutta jätetään muutama emopuu siemenpuuksi ja kaikki kasvukykyinen terve pieni puu. Tarvittaessa tehdään valoa lisääviä pieniä aukkoja, jotka parantavat kasvua. Juntin mukaan jatkuva kasvatus sopii erityisen hyvin turvemaille. Turvemaiden metsänhoidossa ei tarvita ojitusta, kun metsää kaadetaan valikoivasti, niin että kasvamaan jätetty metsä huolehtii veden haihduttamisesta. Juntti kertoi myös Väystäjässä sijaitsevasta sukunsa metsästä, jota oli hoidettu parhaiden perinteiden mukaan. Keskustelussa nousi esiin perinteinen isäntälinja, joka oli avohakkuutonta ja vastasi jatkuvaa kasvatusta.

Voiko metsä olla teollisuusalue?

Lopuksi puhutti tuulivoimapuistoiksi kutsuttujen alueiden, eli energiateollisuusalueiden, nousukausi, ja etenkin niiden rakentamisen vaikutukset metsiin. Tuulivoimalan jokaiselle myllylle rakennetaan jykevä tie, joka pirstoo metsäalueita pieniksi kaitaleiksi. Osa metsiemme lajeista, mm. metso, tarvitsee laajan yhtenäisen reviirin elinympäristökseen. Entä miten käy meille niin rakkaiden vaaramaisemien, jos Pellon kuntapäättäjien pöydältä lähtee tuulivoimarakentamiselle myönteisiä päätöksiä? Keskustelun myötä huomattiin yhtäläisyyksiä tuulivoimaloiden perustamisessa ja soiden massiivisessa ojituksessa. Kunpa emme toistaisi samaa vauhtisokeutta ja lisäisi entisestään luontokatoa.

Illan päätteeksi aurinko oli vielä korkealla ja valaisi sälekaihdinten läpi Pekan kirjoittaessa omistuskirjoituksia. Kiitos Iinalle, Pekalle, yleisölle sekä kirjastolle kaikin puolin mukavasta ja ajatuksia herättäneestä illasta!

Iina Askonen julkaisee kuviaan Instagramissa tilillä @made_in_lapland.
Tarkemmat tiedot Pekka Juntin kirjoista löydät Liken sivulta. Artikkelin kuvat: Saara Laivamaa.