Marjat maistuvat monille

Timo Järvenpään (yhdistyksen puheenjohtaja) kolumni, julkaistu Ylöjärven Uutisissa 21.8.2024

Koko kesän olemme saaneet seurata mediahälyä thaimaalaisista marjanpoimijoista. Otsikot ovat julistaneet miten ”Mustikkasato mätänee metsiin.” Niin ei suinkaan pääse käymään. Marjasatoa hyödyntävät ihmisen ohella monet muutkin luontokappaleet.

Keski-Euroopassa on jo pitkään yritetty elvyttää vuoristoseutujen metsokantoja tarhauksen avulla. Siinä yhteydessä tarhaajat ovat todenneet metson ja mustikan symbioottisen suhteen. Metson poikasilla elämän ensimmäiset kolme kuukautta ovat todella kriittiset. Alle nyrkin kokoisen palleron pitää kasvattaa ensimmäisten elinviikkojensa aikana elopainoaan huimasti. Pieneksi jääneet korjaa tuoni, kun pakkaskausi alkaa.

Tarhassa kuoriutuneille metsoille annetaan lisäravinteita. C-vitamiinin suhteen vain aito mustikka toimii. Ilman sitä metson poikaset näivettyvät. Lintujen ja mustikan läheisen suhteen voi kuka tahansa havaita marjastaessaan. Mustikanmarjaa päällystää ohut harmaa kalvo, jonka saa sormin hieromalla pois. Tämän kalvon tarkoitus on heijastaa ultraviolettia valoa. Linnuillahan on kyky nähdä myös UV-valo, toisin kuin meillä. Niinpä mustikat suorastaan loistavat lintujen silmiin metsänpohjalta!

Kattava mustikanvarpumatto tarjoaa niin metson, kuin muidenkin lintujen poikasille näkösuojaa. Varvikosta linnut löytävät myös proteiineja ruokavalioonsa hyönteisten ja niiden toukkien muodossa. Tämä on yksi syy siihen, miksi koppelot – siis naarasmetsot – valitsevat usein pesäpaikakseen pienialaisen suon reunametsän.

Sulan maan aikaan metsässä tallusteleva havaitsee metsänpohjalta ajoittain nisäkkäiden jätöksiä. Marja-aikaan nämä kikkareet ovat huomattavan koristeellisia. Paatuneetkin lihansyöjät, kuten esimerkiksi kettu, vierailevat syyskesällä vapautuneesti vegaanipuhvetissa.

Suomessa ei ole ollenkaan tavatonta, että satunnainen samoilija tarttuu oksanpätkään ja preparoi löytämänsä kakkakasan. Vaikuttimena on mielenkiinto eläinten ruokavalioon. Etelä-eurooppalaisten kanssa liikkuessani olen usein todennut tämän käytöksen herättävän pelonsekaista huolta: Onko oppaallamme kaikki hyvin, kun hän kokee tarvetta tökkiä haisevia ulosteläjiä? Seurassa liikkuessa kannattaa siis aina ensin kertoa, mitä ja miksi on tekemässä.

Nyt, kun päästiin asiaan, niin voin kertoa ehdottoman suosikkini jätösten laajassa skaalassa. Monin paikoin Ylöjärvelläkin on nykyään mahdollisuus kohdata karhunkakka. Karpaloaikaan karhun jätös on kuin joku olisi kerännyt viisi litraa karpaloita lehtineen, survonut ne ja sitten kumonnut ämpärin yhteen paikkaan. Sellaisen kasan kohtaaminen herättää aina kunnioituksen tunteita. Vain kuningas pystyy tähän!