Saamelaiskäräjälain hyväksyminen on kiireellistä ja tarpeellista. Mikäli esitys hyväksytään, lain ja erityisesti 9 §:n toimeenpanon toteutumista tulee seurata.
Suomen vanhojen metsien kadotessa ja talousmetsien nuortuessa kaupunkien pirstaleinenkin luonto nousee arvoon arvaamattomaan. Metsätalouden ahtaalle ajama kanahaukka on löytänyt uuden kodin kaupunkien lähimetsistä. Kaupungeissa sen löytää usein sieltä, missä sepelkyyhky kujertaa.
Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että uusi rahoitus ei ole riittävää suhteessa Ympäristövahinkojen torjunnan kansallisen strategian 2035 tavoitteiden saavuttamiseen.
Rakentamislaille on ehdotettu muutoksia luvittamisen ja rakentamisen sujuvoittamiseksi, jotka risteävät ympäristötavoitteiden ja perusoikeuksien kanssa.
Koirat ovat erinomaisia retkikavereita, kunhan muistaa ottaa huomioon ympäröivän luonnon ja kanssaihmiset. Koirat on metsästyslain mukaan pidettävä kiinni 1.3.-19.8. välisenä aikana. Vapaana koiria saa pitää koirapuistoissa ja aidatuilla piha-alueilla.
Suomessa on tehty vuosikymmeniä töitä suden suojelun kehittämiseksi. Euroopan komission esitys Bernin sopimuksen muuttamisesta suden osalta ei kuitenkaan tue tätä työtä.
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on ilmoittanut pyrkivänsä tekemään päätöksiä valtiontaloutta tasapainottavista toimista
huhtikuun kehysriihessä. Ympäristöjärjestöjen kirjeessä ministereille kiinnitetään huomiota toimiin, jotka sekä tasapainottaisivat
valtiontaloutta, että edistäisivät puhdasta siirtymää.
Vaikka orava on kaupungeissa yleinen laji, metsissä sillä menee huonosti. Oravakanta on romahtanut viimeisten vuosikymmenten aikana. Oravan ahdinko kertoo Suomen metsien tilasta: nuoret talousmetsät eivät riitä tarjoamaan lajeille riittävästi ravintoa ja pesäpaikkoja.
Suomen luonnonsuojeluliitto on jo usean vuoden ajan järjestänyt Kuutin synttärit -nimeä kantavan perheille suunnatun tapahtuman helmi-maaliskuussa syntyvien kuuttien kunniaksi. Tänä vuonna synttäreitä vietettiin Mikkelissä lauantaina 24. helmikuuta. Iloisen juhlinnan lisäksi Kuutin synttäreiden vietolla muistutetaan ihmisiä myös saimaannorpan pesimärauhasta ja kehotetaan välttämään liikkumista Saimaan jäillä etenkin rantakinosten läheisyydessä.
Suomalaisista vain alle neljännes uskoo Orpon hallituksen turvaavan metsien hiilinielut niin, että Suomen ilmastotavoitteet saavutetaan. Tämä selviää Luonnonsuojeluliiton tilaamasta kyselytutkimuksesta. Hallituksella on tänä vuonna mahdollisuus osoittaa, että se tekee riittävät toimet hiilinielujen korjaamiseksi.
Luonnonsuojeluliiton kommentit eräitä kaavamuotoja koskeviin säännöksiin ja yleissäännöksiin viitaten AKL-kokoukseen 9.2.2024. Kommentit koskevat maailmanperintökohteita, teollisuuspuistoja ja kansallista turvallisuutta.